perjantai 25. lokakuuta 2013

Anorakkimies

Deittipalstoilla kun on taas ollut viime aikoina ja alkaa pieni ahdistus hiipiä mieleen. Tapasin (kerrankin pääsin lähtemään ulos!) vähän aikaa sitten yhden miehen, joka oli netissä kirjoittelun perusteella kaikin puolin mukava, ok-näköinen ja kaikkea.

Että ne kuvat valehteleekin yllättävän paljon, ja joillakin on jopa otsaa huijata itseään ja muita. Nimeän hänet anorakkimieheksi. Lähdin Helsinkiin asti tapaakseni hänet (yrittäessäni moneen otteeseen järjestää tapaamista ns. puoliväliin, aina tuli jokin este hänen osaltaan) ja siinä oli aika monta kommellusta ja treffit kesti tasan 20 minuuttia.

Oletin, että olisi ollut siististi pukeutuva, sporttinen, kohtelias ja mukava tyyppi, mutta todellisuus oli muuta: anorakki, huono ryhti, silmät kierossa, nuuska huulessa (savuton piti olla, okei, savuton, mutta liitän tähän savuttomuuteen myös nuuskan), lompsiva askellus jolloin minun piti juosta perässä, avasi ovia itselleen ja jätti aina minut oven taakse availemaan ovea uudestaan..

Voitte kuvitella mikä oli ilmeeni kun hän kaivoi puhelimen ja lompakon anorakin etutaskusta. Kahvit saatuamme eteen, juttelimme niitä näitä kunnes yhtäkkiä anorakkimiehellä olikin kiire lähteä katsomaan jotain seuransa peliä. Kertoi haluavansa tavata minut uudelleen paremmalla ajalla ja tinkasi useaan kertaan, että koska voisimme tavata, johon sanoin, että laitellaan viestiä, minulla kun ei ole kalenteria mukana. Voitte vain kuvitella, tuleeko tapaamista uudestaan vai ei. Oli muuten taatusti 10-15 kiloa heiveröisempi kuin oli kertonut.

Olin tapaamisen jälkeen pissiä housuuni ja tikahtua nauruuni pitkin Manskua ja Espaa. Mitä ihmettä se oli? Reppana.. Jatketaan sinkkuelämää ihan suosiolla! Ehkä suljen taas profiilini ko. saitilta.

Muutama pieni sääntö nettideittailulle:

1. Ole rehellinen itsellesi ja muille, älä laita tietoihin hyvin harhaanjohtavia faktoja. Todellisuus tulee ilmi ennemmin tai myöhemmin. Kun todellisuudessa oletkin 160 cm pitkä, älä laita tietoihin olevasi 180 cm pitkä. Tai kun vartalosi on pikemminkin ylipainon puolella, huomioithan siellä olevan vaihtoehtoina mm. pehmeähkö, pyöreähkö tai vastaava, älä laita normaalia/hoikkaa/sporttista jos et niitä oikeasti ole. Minä ainakin arvostan sitä, että uskaltaa myöntää myös itselleen oman kehonkuvansa.

2. Treffeillä ole kohtelias, olit nainen tai mies.

3. Pukeudu siististi, äläkä arkivaatteisiin. Onhan se ihan ensimmäinen tapaaminen netissä juttelun jälkeen! Jätä anorakki kotiin, tai mieluummin... polta se ennen kuin alat tapailemaan uutta tyttö-/poikaystävääsi. Varsinkin jos anorakki on viime vuosituhannelta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti