Lapsi

Jäin lapseni kanssa kaksin 2011 keväällä. Harkittuani raskauden puolivälistä asti. Tähän on useita syitä ja ne isoimmat syyt ovat sellaisia, jotka edelleenkin satuttavat kun mieleen muistuu. Käsittelin tunteita ja ajatuksia hyvin pitkän aikaa ennen isoa päätöstä. Ratkaisu oli ja on edelleen paras mahdollinen ja elämä alkoi eron jälkeen maistua paljon paremmalta. Sellaiseen suhteeseen en kyennyt jäämään.

Poikani E on nyt 2,5-vuotias reipas pieni mies. Uhmakausia on koettu peräti kolme erittäin rankkoina vaiheina. Tällä hetkellä on kiltti kuin mikä. Puhuu kuin kuka tahansa 3-4-vuotias lapsi. Sopeutuu tilanteisiin hyvin nopeasti. Hänellä on myös neljä sisarpuolta. Isänsä puolelta. Sopeutuminen noin isoon elämänmuutokseen ei ole kovin helposti sujunut ja vieläkin näyttää olevan vaikeuksia vaikka niistä ei puhuta ääneen.

E on vuoropäiväkodissa, koska minulla on hyvin vaihtelevat työajat. Opiskeluaikana tietysti on säännöllisiä hoitopäiviä, mutta nyt taas on alkamassa kolmen viikon työharjoittelut ja siihen perään palkkatöitä, joka tarkoittaa epäsäännöllistä elämää taas kerran. Aamu- ja iltavuoroja, viikonloppuisin ja joskus myös öisin. Nyt voi hyvin arvata millä alalla olen.