Seinät kaatui tänään totaalisesti päälle. Hengitys vaikeutui, laskin sataan kun lapsi viskoo kirjat ja lelut lattioille niin, ettei täällä voi kulkea astumatta auton tai dublon päälle, huutoa ja kiukkua riittää. Pottatreenitkin on yhtä tyhjän kanssa kun tuo ei ymmärrä mennä potalle kun on pissihätä. Sanoo, että pissattaa ja sitten pissaakin boxereihin - ei muuta kuin siivoamaan jäljet. Luovutin kun alkoi tulla ahdistuksen tunnetta, rähjäsin aikani lapselle (juu, ei ole oikein), viskoin lelut laatikkoon ja kirjat hyllyyn ja laitoin vaipan tuolle. Hetken leikki taas nätisti ja sitten alkoi sama uudestaan.
Harvoin on näitä päiviä kun yhtäkkiä tulee seinä vastaan. Ihan totaalisesti. Kun se tapahtuu, se tuntuu todella pahalta.
Aloin tekemään must to do-listoja, teippasin eteisen kaappeihin kiinni ja listaan jokaiseen listaan erilaisia asioita. On koulu-, minä- ja lapsilistat. Kun hoidettavat asiat tulee mieleen, sitä mukaan listaan noihin listoihin jotta saan päähäni jonkunlaisen järjestyksen. Niin typerältä tää kuulostaa, mutta tää jotenkin antaa paremman kuvan siitä, että mitä pitää tehdä.
Minä-lista on itsekäs, tottakai, juoksu- ja saliajan järjestämistä. Noita mä tarvitsen, jotta jaksan yksinhuoltajana, pienen perheen ainoana pyörittäjänä. Viimeksi olen käynyt salilla viikko sitten ja huomaa, että kaikki kaatuu päälle jos ei useammin saa tehdä noita asioita. En muuten jaksa olla epäitsekäs päivästä toiseen. Teen kaiken ihan vain lapseni takia, jotta hänellä on katto pään päällä, ruokaa rinnan alla, ja hyvä olla. Täytyy vain muistaa, että minäkin olen ihminen. Olen unohtanut itseni. Menen nyt vetämään paperipussin päähäni.
