Mulle vähän lovee!

Voi minua, pientä rakkaudennälkäistä. Facebook on tällaiselle yksinäiselle melkoisen vaarallinen paikka kun siellä näkee hiljattain alkaneita parisuhteita sekä sellaisia, jotka ovat kestäneet useamman vuoden ja silti ovat vieläkin rakastuneita toisiinsa. Alkaa kalvaa tämän sisintä kun itse en ole löytänyt sellaista miestä, jonka kanssa voisi nauttia suurenmoisesta tunteesta. 

Toisaalta sitten taas olen tyytyväinen siihen mitä mulla on. Pikku-E on parasta elämässäni ja tänään alkaa puolen vuoden työsopimuskin. Tää on mun elämä, jonka olen itse itselleni rakentanut ja olen tyytyväinen. Se jokin vain puuttuu siltikin ja kyllä sitä alkaa kaivata tässä vaiheessa elämässä todenteolla. 

Se kun saat jakaa elämääsi toisen tasavertaisen kumppanin kanssa, se kun saat purkaa huolesi, kiukkusi, turhautumisesi. Se kun saat jakaa ilosi, elämäsi suurimmat onnistumisesi, nauraa yhdessä jonkun kanssa. Se kun saat harrastaa mieleisiä asioita toisen kanssa, käydä keikoilla, juhlia kun siihen aihetta on ja olla kotona kainalokkain televisiota katsellen. 

Ja erityisesti se, kun sua rakastetaan ehdoitta, täysillä, juuri sellaisena kuin sinä olet.

Mulle vähän lovee subkutaanisesti!
Google

Oloja ja vappuja

27.4.2013

Viime lauantaina olin juoksemassa lyhyen lenkin ennen iltavuoroa. Tätä ennen tein vatsalihastreenin suunnitelmieni mukaisesti ja lähdin juoksemaan. Energiat meinasi loppua, mutta tuli se kuitenkin juostua ja totesin tämän jälkeen, että lihastreenin ja juoksemisen välillä pitäisi olla useampi tunti taukoa jos nämä kaksi treeniä on samana päivänä. Saisin enemmän tehoja irti juoksemisesta tällä tavalla. Eikö vain?

Tänään piti lähteä kävelylenkille Pikku-E:n kanssa, mutta täällä on sade- ja raekuuroja ja mulla on jonkunlainen flunssakin alkanut. Täytyy vähän säästellä itseään ja levätä sen verran kuin ehtii. Huomenna täytyisi taas lähteä töihin. Nyt ei sovi tulla kipeäksi kun viikonloppuna on edessä Radio Rockin kymppiristeily. :P

Työpaikkaherkkulakkokin on sujunut ihan mukavasti. Herkkuja on kyllä saanut katsella ja kuolata taukokahvin ääressä, mutta olen malttanut olla ottamatta. Ostin tänään kaupasta viinirypäleitä, joita vien huomenna töihin naposteltavaksi. Jospa huomisen vappuherkutkin ei niin hirveästi töissä kummittele. :)

Oikein hyvää vappua kaikille!

Huoltajuudesta lyhyesti

Yksinhuoltajuus on liian rajattu määritelmä. Kyseessä on oikeasti yhteishuoltajuus, mutta kuitenkin tämä on kaikkea muuta. Pikku-E:n isä tapaa lasta joka toinen viikonloppu, useamminkin jos haluaa. Teen suurimman kasvatustyön ja suurimmat päätökset kertoen niistä myös lapsen isälle ja kuulen hänen mielipiteensä mielelläni.

Käytännössä tämä huoltajuus siis on hyvin rinnastettavissa yksinhuoltajuuteen ja näin ollen käytän sitä määritelmää. Jos kyseessä olisi ns. fifty-fifty -tapaaminen tai joka toinen viikonloppu sekä extrat + isä asuisi samassa kaupungissa, puhuisin yhteishuoltajuudesta sen täydessä merkityksessä.

Arki ei ole aina helppoa, mutta sitäkin ihanampaa kun vaikeista vaiheista pääsee yli. Inhottavia aikoja ovat sellaiset, joissa lapsi huutaa tunnista toiseen, etkä tiedä miksi ja yrität viihdyttää lasta saaden päähäsi dvd-koteloita tai kirjoja (joista muuten tulee hienot mustelmat naamaan, been there) tai selvittää mikä on vialla. Sitten alkaa ottaa pannuun kun et tiedä enää mitä voisit tehdä, etkä etenkään voisi antaa lasta kumppanille ja lähteä itse päästelemään savuja ulos.

Parasta on se, että tällaisen jälkeen lapsi tulee sanomaan, että äiti sä oot paras. Siitä tietää, että lapsi nimenomaan luottaa suhun, ettet lähde pois silloinkaan kun ottaa pannuun. ♥

Tällä välin kun kirjoittelin tätä teksti, lapsi sai aikaan valtavan sotkun. Miljoonat kynät lattialla levällään, televisio pauhaa ja lelulaatikko tyhjennetty. Tämä äiti siis lähtee siivoamaan nuo sotkut ja kaappaamaan maailman ihanimman lapsen kainaloon lueskelemaan kirjoja.

Miksen...

...ikinä opi, että jos aikoo vetää lihastreenin niin sitä ennen ei juosta kahta kilometriä enempää ns. lämmittelyksi. Tällaista tänään:

Lenkin jälkeen vetäisin n. 12 minuutin nopeatempoisen vatsalihastreenin. Näistä vatsalihastreeneistä tulee oma postauksensa myöhemmin, ehkä vasta n. kahdeksan viikon kuluttua. Vihjeeksi, siitä mistä on kysymys, voinen antaa Elisan kahdeksan viikon vatsalihashaasteen. 

Olo on kyllä nyt ihan piupau.

Ensin oltiin menossa innolla...

...ja sitten kotiin tultiin näin.

Ongelmana työpaikkaherkut

...ja itsekuri. Itsekuria löytyy kotona ollessa, mutta siitä ei ole tietoakaan työpaikalla sitten! Miten voisikaan olla kun käden ulottuvilla on lähes päivittäin tarjolla pullaa, kakkua, karkkia, keksiä, you say it. Päivitin juuri treenikirjaani tän vuoden puolelle. Kirjasin nuo juoksulenkit sinne, mittailin itseäni hieman, suunnittelin treenejä seuraaville viikoille.

Ensimmäisenä tavoitteena on katsoa tuota itsekuriani työpaikalla. Katselin, että olisi Radio Rockin risteily kahden viikon päästä ja ajattelin sen ottaa ensimmäiseksi etapikseni, ei työpaikkaherkuttelua. Katsotaan miten nämä kaksi viikkoa lähtee sujumaan.

Onko teillä lukijoilla vinkkejä, miten saatte pidettyä näppejänne irti työpaikkaherkuista? 

Sunnuntailenkki vol. 2

Superhieno päivä! Kuljetin kilometrin matkan verran fillariani kävellen vanhemmille tsekattavaksi ja sieltä päätin juosta kotiin päin. En tietenkään sitä kilometrin matkaa takaisin vaan kiertäen, matkaa kertyi siis huimat 4,85km. Viimeisiä metrejä kotiini en enää kyennyt juoksemaan kun tuntui, että jalat ottaa pahasti vastaan ja kävelin n. 150m Endomondon sammuttamisen jälkeen. Tulipa voittoisa olo kun näki lukemat puhelimessa. Tosin paremminkin voisi olla, mutta täähän on mun mittakaavalla oikein hyvä!

Linnut lauloi, paska haisi, leskenlehdet ojissa, pajunkissatkin pullistuu.. Se on kevät! Ihan virallisesti.

Viha-rakkaussuhde

Google

Miten voi rakastaa ja vihata yhtä paljon pientä lasta? Tällainen tilanne tulee varmasti jokaiselle äidille vastaan lapsiarjessa. Yksinhuoltajana on aika hankalaa jättää lapsi toiselle vanhemmalle ja lähteä itse ulos tuulettumaan tai tekemään juuri sitä mikä saa hermot palautumaan.

Kohta kolme (3!) vuotta täyttävä Pikku-E kokeilee rajojaan tällä hetkellä jatkuvasti ja tämän myötä tän äidin hermot napsahtelee tämän tuosta. Puhetta ei uskota, sitten mennään huutamiseen, jäähyyn, kielletään kivat jutut, mikään ei auta. Kaupassa käynti tuon kanssa sentään onnistuu lahjomalla tikkarin ostolla reissun päätteeksi, jos istuu nätisti kärryissä. Nih.

Pikku-E osaa vaatia asioita, jos ei saa haluamaansa juuri sillä punaisella minuutilla sekunnilla alkaa ihan suunnaton huuto, raivo, tekoitku. Toistetaan sitä haluamaansa asiaa miljoona kertaa eikä auta, että sanon "odota pieni hetki, ripustan pyykit/laitan tiskit/olen vessassa/you say it". Eikös kuulostakin hyvin ärsyttävältä? :) Voisin kuvastaa lastani tällä hetkellä aikapommina!

Baby Jack

Entä sitten se äidinrakkaus? Tää on ihan sanoinkuvaamatonta. Kaikki hassut jutut, mitä tuo sanoo, kertoo ja tekee saa mut nauramaan ja rakastamaan entisestään. Miten pieni keksii ja oivaltaa asioita, oppii pyöräilemään, hyppimään yhdellä jalalla ja kertomaan pieniä tarinoita. Sydän pakahtuu kun lajittelee lapsen pieniä vaatteita kirppismyytäviin (juuri äsken hinnoittelin muutaman vauvavaatteen), katselee vanhoja kuvia. Sitä oivaltaa kuinka lyhyt tämän taaperoaika on, ja koittaa ottaa entistä paremmin kaiken irti tällaisesta ajasta. Kohta tuo menee ja tulee miten haluaa, eikä todellakaan tahdo kulkea äitinsä seurassa.

Google

Koko ajan on muistettava, että lapsi tarvitsee paljon rakkautta ja rajoja. Siksihän lapsi uskaltaa kokeilla vanhempiensa hermoja pitkin lapsuusiän, myös aikuisiällä (niin kuin minä joskus vääntäydyn hankalaksi vanhempieni edessä, vieläkin). Lapsi luottaa vahvasti siihen, että äiti tai isä ei katoa elämästään silloin kun elämä on vaikeaa. Aika hieno tunne loppujen lopuksi. Vaikka arki on toisinaan äärimmäisen raskasta yksinhuoltajana ollessa, nautin siitä suuresti. 

Google

Uusi ulkoasu

Blogin ulkoasu muuttui, kuten huomasit. Nyt tämä on tällä hetkellä enemmän minun makuun kuin ennen. Banneriin tulee ehkä jossain vaiheessa taustakuva kun saan sellaisen väsättyä, siihen voi mennä viikko tai vuosi. ;) Aika näyttää.

Samalla tavalla kaikki ihmiset yksilöllisesti muuttuvat ajan saatossa. Kun katselen itseäni vanhoista valokuva-albumeista tai katselen tietokoneelta vuosien takaa kuvia. Minäkin olen muuttunut ulkonäöllisesti. Olen saanut palautetta siitä, että kasvot ovat nykyään paljon kirkkaammat kuin kaksi vuotta sitten. Katse on eloisampi, sisin on aito ja olen löytänyt itseni. Tämä kaikki pahimpien kilojen karisemisen jälkeen. Tästä on hyvä jatkaa. Ulkonäöllä on jonkin verran merkitystä omaan itsetuntoon. Kun on itseensä ulkonäöllisesti tyytyväinen, sisin voi hyvin.

Katukuvassa näkee usein tuttuja ihmisiä kasvoiltaa, joita on nähnyt vuosia sitten. Murheellista on se, että miten ihmiset tuppaavat unohtamaan itsensä. Koko olemus muuttuu huonompaan suuntaan. Näin viime viikolla tutun nuoren pojan, jonka muistan menestyvänä opiskelijana, joka huolehti myös itsestään. Nyt hän risaisissa vaatteissaan istui kadulla penkillä vierellään mäyräkoira, keskellä kirkasta päivää. Nyt ei puhuta koirasta vaan oluesta. Miten tuollainen on saanut itsensä niin huonoon jamaan?

Aiempi parisuhde on aina muistuttamassa siitä, että kun alkaa muotoutua kumppaninsa vaatimuksiin, tiettyyn käyttäytymismalliin, lakkaa muistamasta millainen itse on, mitä itse haluaa. Miksei voisi kunnioittaa ihmistä sellaisena kuin hän on, eikä vaatia häntä tavoittelemaan kuuta taivaalta, jolloin kertyy liikaa paineita?

Elämäntapamuutos pienin askelin

Kirjoitan tämän tekstin itselleni muistutukseksi ja jaan teille oivia vinkkejä, joita olen todennut hyväksi. Puhutaan elämäntapamuutoksista. Liputan nimenomaan pysyvän elämäntapamuutoksen puolesta, inhoan dieettejä, joilla saa nopeasti tuloksia, ja kilot palautuu yhtä nopeasti.

Pari vuotta sitten asensin itselleni tavoitteen. Kokonaisvaltaisen tavoitteen, joka sisälsi painonpudotusta, fyysistä ja henkistä hyvinvointia, terveellisiä elämäntapoja, liikunnan lisäämistä. Koska tavoite oli alkuun valtava ja tuntui, etten voisi saada näitä kaikkia ollenkaan tavoiteltua, pilkoin tavoitteet pienempiin osiin. Lähdin liikkeelle siitä, että mitä kaapit sisälsi, karsin ruokavaliosta kaiken sellaisen, jota en tarvinnut (eikä ne myöskään tule enää kaappiini vakiokamaksi).

Jätin pikkuhiljaa ruokavaliosta asioita pois, mm. leivät, perunat, riisit, pastat. Lisäsin kasvisten ja hedelmien osuutta kaapissani. Tarkistin samalla minkä verran juon vettä. Vesi on ollut painonpudotuksessa tärkeä tekijä ja on myös monessa muussakin asiassa vaikuttava osa. Lisäsin siis veden juontia reippaasti. Saatoin ennen hädintuskin juoda alle litran päivässä, nyt huolehdin, että juon ainakin 2-3 litraa päivässä. Totuttelin kehoani pikkuhiljaa ruokavaliomuutoksiin, en tehnyt kaikkia muutoksia yhdellä kertaa vaan jätin yhden asian kerrallaan pois.

Liikunta! Se tässä onkin se painonpudotusta potkiva osa! Aerobinen liikunta kuluttaa rasvaa (ja toki se lihastreenikin), lähdin liikkeelle pitkistä vaunulenkeistä ja nyttemmin juoksen mieluusti. Yhdessä vaiheessa kävin ahkerasti uimassa ja kuntosalilla myös. Nyt kuntosalille ei ole kauheasti aikaa (joten kotitreeniä) ja uimiseen meni into päivittäisen mummomeren vuoksi.

Elämäntapamuutoksen askeleet

1. Aseta tavoite, pilko pieniin osiin, jotta tavoite ei tunnu yhdellä kertaa suurelta

2. Tarkista ruokavaliosi ja samalla kaappisi sisältö. Mitä voisit olla ilman?

3. Vettä, vettä ja vettä

4. Etsi liikunnan ilo. Mikä liikuntamuoto tuntuu parhaimmalta aluksi? Kävisikö kävely?
5. Muista, että pitkällä aikavälillä saat parhaiten tuloksia

Jos uskallat, ota itsestäsi ennen-kuva. Käy peilin luona katsomassa itseäsi silloin kun motivaatiota puuttuu. Kummasti motivaatiota tulee kun huomaa itsensä peilistä ja samalla kropan epäkohdat, joita tahtoo muokata, oli se sitten läskin sulatusta tai lihasten kasvattamista. Motivoivaa on myös välikuvien ottaminen, näet edistymisen niistä ja muistat miksi teet sitä mitä ikinä teetkin. 

Ennen kaikkea, tee se itseäsi varten.

Googlen kuvahaku

Perhana

Niin. Perhana!

On meinaa vähän tönkkö olo. Turvottaa. En oikein keksinyt turvotukselle muuta syytä kuin ne kaksi vaaleaa leipää, jotka söin aamulla puoli kuudelta, koska turvonnut olo oli vielä 12 aikaan. Kyllä huomaa, että on vaikeaa väsyneenä saada hallittua omia ruokahimoja. Pitäisi vain juoda vettä aina kun himottaa tai keksiä jokin sellainen syötävä, mikä vie himotuksen pois.

Töissäkin on hankala pitää himotuksia kurissa kun henkilökunnan taukotilan ruokapöytä notkuu herkuista. Tänäänkin oli Fasu-paloja, joita ei sitten osannut olla ottamattakaan. Kaksi... Kolme meni. Tiedän, että silloin tällöin voisi itselleen sallia pieniä herkkuja, mutta kun jos noita on saatavilla lähes päivittäin töissä. Viime viikollakin oli Raffeleita, pullaa kolme pitkoo ja vaikka mitä! Perhana tällekin!

Nyt täytyisi jostain kerätä jonkinlaista psyykkausta, että ei saisi syödä ollenkaan leipää (kuten aiemmin olenkin kertonut täällä, että leipä on pahin vihollinen) kuin ehkä kerran viikossa ja yhden palan verran ruisleipää.

Mulla on kai sitä kevätväsymystäkin, tai epäilin niin ensin kunnes tajusin mistä se johtuu. Mulla on vaan taas liikaa tekemistä ja ihmettelen, että mistä ne tekemiset on nyt mukamas tullut. Olisko taas aika keskittyy itseensä, että voisi olla virkeempikin olo fyysisesti ja henkisesti?

Motivaatiokuvia:

 

Googlen kuvahaku

Muistutukseksi

Täältä

Oi aurinko!

Kävin eilen juoksemassa. Tuntui, että puhti meinaa loppua kesken, mutta taitaa johtua siitä, että on liian kova vauhti edelleen ja näin ollen matkatkin tuppaa jäämään vielä suht lyhyiksi. Nyt on kevään pisin matka tullut tavoiteltua juosten mihin oon tyytyväinen. Alkumatkasta alkoi tuntua nilkoissa tuo juokseminen, mutta helpottui matkan edetessä. Välistä joutui kävelemään, kun kylkeä alkoi pistelemään. Hengitys on ihan hanurista, mutta en ole oikeastaan ikinä oppinut hengittämään oikein juostessa. Kun juoksukunto paranee niin  löydän samalla sen minulle oikean hengitysrytmin. Ja se minulle oikea hengitysrytmi ei ole se ns. oikeaoppinen. Hengitän aina suun kautta ulos ja sisään, mutta silloin kun kylkeä pistää niin hengitän syvään nenän kautta ja ulos suun kautta kolme kertaa, jolloin se helpottaa.

Ja nyt vähän omista oloistani. Juttelin pikku-Een isän kanssa hieman asioista eilen, jotka vähän hiersi välejämme. Nyt olo on vähän rentoutuneempi jälleen kun asioista puhuttiin. En ole millään muotoa katkera vaan olen yrittänyt pitää Een asioista huolta ja asettanut Een edun edelle. Se, että toinen syyllistää minua asioista tuntuu aina pahalta ja sitten tilanne kärjistyy kun asioista ei puhuta. Olen aika tyytyväinen kun jotkin asiat selvisi, ja voimme ehkä nyt jatkossa puhua asioista avoimemmin ilman syyllistämisiä. Näistä asioista en tule täällä blogissa tarkemmin puhumaan, muuta kuin yleisellä tasolla, että on käsittelemättömiä asioita selvästikin. Omalta osaltani ero ja kaikki oli käsitelty hyvin pian eron jälkeen ja kesti kauan aikaa osata elää yksin ja nauttia siitä. 

Ja hei, kesä tulee selvästi. Ensimmäiset pisamat naamallani kertovat sen! Avattiin Een kanssa pyöräilykausikin (siis poika pääsi fillaroimaan) ja näyttäisi siltä, että kun pyöräily sujuu pieneltä niin pääsen minäkin enemmän juoksemaan tuon perässä. Aivan ihanaa. Kevät on sitä aikaa kun uusia muutoksia tehdään itse kunkin elämässä, ajattelee asioista toisin ja ehkä on jossain määrin kevättä rinnassakin. ;)

Mikähän möykky tuossa vatsanseudulla mukamas on? :D

Painopohdintoja

Punnitsin tänä aamuna itseni. Rupesin miettimään mitkä eri seikat vaikuttaa painon nousuun ja laskuun. Minulle paino tuntuu olevan arka asia, ja tiedän näyttäväni juuri nytkin ihan normaalipainoiselta, mutta musta on aika kauheeta painaa 64kg. Viime vuonna painoin vähimmilläni 61,6kg. Tuo punnitus taisi olla joskus syys-lokakuussa ja nyt paino on noussut 2,4kg eikä se näy missään. Onneksi.

Viime keskiviikkona painoin 63,3kg. Tämän päivän painoon vaikuttaa se, että viikonloppuna tuli juotua alkoholia reippaasti. Käsittämätöntä miten alkoholi kerää nesteitä niin paljon ja nopeasti. Keho imaisee sen alkoholin itseensä kuin pesusieni vettä.

Mulla on tällaiset satunnaiset punnituspäivät. Olisi varmaan hyvä ottaa kerta viikkoon sen punnitsemisen, aina samana päivänä, mutta tuppaa unohtumaan tai sitten jos ei unohdu niin käyn punnitsee jopa kolme kertaa viikossa itseni. Painon vaihtelut näkyy tehokkaasti kun useammin punnitsee itsensä, mutta se saattaa myös lannistaa. On paljon itsestään kiinni, että miten pystyy suhtautumaan jopa kilon nousuun. Itse oon oppinut tällä tavalla tarkkailemaan eri seurauksien vaikutusta painooni. Tällä kertaa oli se alkoholi ja uskomatonta miten paljon se vaikuttaa siihen!

Tää ei kuitenkaan oo mulle maailman loppu. Tavoittelen vitosella alkavaa painoa ja kyllä mä uskon, että tänä vuonna päästään siihen. Kovalla työllä. Ruokavalio on suht kohdillaan, urheilun määrä lisääntyy pikkuhiljaa.

Ja nyt pienenä motivaattorina alla oleva kuva. Jillian on kyllä mahtityyppi!!

Googlen kuvahaku