Heipparallaa taas pitkästä aikaa. Pieni motivaatiopuute ollut bloggaamisen suhteen, mutta ei hätiä. Tätä ei ole unohdettu.
Kerronkin nyt siitä, että olen aloittanut Kesäksi kuntoon 2014 -haasteen. Treeni painottuu keskivartalon lihaksiin. Haaste alkoi maanantaina 10.3. ja kestää 12 viikkoa kaikenkaikkiaan. Pienillä toistoilla lähdetty liikkeelle, liikkeitä on yhdeksän.
Ensimmäiset kolme päivää on sisältänyt kaikki yhdeksän liikettä, viisi toistoa, paitsi yksi näistä on vanha tuttu lankku ja sen kesto on ollut nyt 10-20s. Kolmen päivän välein tulee olemaan lepopäivä ja sitten nostetaan toistomääriä. Nyt mennään toistomäärissä seiskan kohdalla, eli seitsemän toistoa per liike. Liikkeitä on punnerrus, kyykky, yleisliike, vartalon kierto, ojentajadippi, selkäliike, istumaannousu, jalkojen nosto ja lankku. Tänään olisi viikko takana heti kun olen tehnyt päivän liikkeet (sitten kun Pikku-E on saatu rauhottumaan yöunille viimeistään). Toistot on vielä tosi pieniä, mutta niistähän se aina lähtee.
Tässä ohella tehdään myös crosstrainer -harjoituksia ja juoksemaankin olen päässyt kuivilla keleillä. Nyt sitä lunta on taas ja vettä ja märkää niin keskitytään toistaiseksi crossaamiseen. Katsotaan mitä nämä treenit tuo tullessaan siis. ;)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Painonpudotus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014
tiistai 28. tammikuuta 2014
Detoxia
Blogissa on ollut nyt hiljaisuutta kun on ollut niin kaikennäköstä muutakin tässä omassa elämässä. Ei, ei mitään miehiin liittyvää, mutta siihenkin saatamme vielä jossain määrin palata. Eikä lapsenkaan kanssa ole ollut niin kovia aikoja. Töitä on ollut todella paljon ja olen koittanut keksiä muutakin tekemistä kuin olla koneella, on ollut projekteja ja sen sellaista. Ja nyt olin viikon sairaslomalla, angiinan vuoksi. Ja huomenna taas töihin viikon loman ja viikon sairasloman jälkeen.
Detoxista haluaisin pari sanaa sanoa. Puhutaan nesteenpoistokuurista, joka samalla laittaa kuona-aineet liikkeelle kehossa. En nyt ottanut oman kuurin alussa painoa, mutta sekin tulee pian otettua. Nesteenpoistoa voidaan tehdä luonnollisin keinoin: vettä, vihreää teetä, ananasta... nämä pistävät kroppaan vipinään kun vain tarpeeksi syö/juo.
Sitä voidaan tehdä myös tabletteina tai nestemmäisin keinoin. Internet on pullollaan kaikennäköisiä tuotteita tähän tarkoitukseen ja kerronkin mihin itse olen päätynyt. Tätä olen ennenkin käyttänyt ja tämä on minulla ollut turvallinen ja luotettava, toimii. Muutoinhan pitäisi kiskoa mm. ananasta aamupalalla, lounaalla, päivällisellä, iltapalalla, josta seuraa se sama vaikutus. Ananas Strong on tuotteen nimi.
Kuten tiedetään, ananas sisältää todella paljon luonnonentsyymiä, bromelaiinia, joka on proteiineja hajoittava ruoansulatusentsyymi. Bromelaiini on aktiivinen entsyymi sekä happamassa mahassa että emäksisessä suolistossa, ja sitä on erityisesti, uskokaa tai älkää, ananaksen ytimessä, jota juuri kukaan ei syö. Tämä pistää vipinää ruoansulatukseen, tehostaa selluliitin (siitä nyt en omakohtaisesti ihan tiedä) ja rasvakudoksen palamista, poistaa nestettä ja kuona-aineita ja aineenvaihdunta vilkastuu.
Kun ensimmäistä kertaa kyseistä tuotetta käytin niin huomasin kropassani sellaisen muutoksen, että turvotusta oli paljon vähemmän, rasvaa oli helpompaa polttaa kun kropalla oli vähemmän nesteitä käytettävänä niin kroppa alkoi käyttää omia rasvavarastoja. Otetaan nyt kuitenkin huomioon, että jokaisella kroppa toimii eri tavalla ja pelkästään oman kokemukseni pohjalta ei kannata uskoa sokeasti tuotteeseen. Ja erityisesti, kun ryhtyy tällaiseen niin tästä ei ole mitään apua, jossei siinä samalla tee jotain muuta: kiinnitä huomiota ruokavalioosi, liiku enemmän ja näin tuloksia alkaa tulla ja suht nopeasti.
En kannusta ketään uskomaan sokeasti laihdutusvalmisteisiin tai nesteenpoistotuotteisiin. Näihin tulee hyvin perusteellisesti tutustua ja ymmärtää se, että kaikki lähtee keittiöstä ja vielä enemmän kun tutkit omia urheilusuorituksia, sen kestoja, määriä, sykkeitä, vaihtelevuutta.
Tästä postauksesta päästäänkin seuraavaan piakkoin jouhevasti ja se tulee olemaan vielä hetken aikaa arvoitus. ;)

lauantai 26. lokakuuta 2013
A Beautiful Body Project
Muistanette taannoin A Beautiful Body Projectin, joka levisi mukavanlaisesti blogeissa niin Suomessa kuin muualla maailmassa? Löysin tämän luonnoksen ns. pöytälaatikostani. Ajattelin heittää nyt tuoreimman kuvan itsestäni tänne, muistuttaakseni itseäni lähinnä, että missä tilassa sitä ollaan kropassa.
Niin paljon parantamisen varaa. Näen itse varmaan ihan erilailla kuin muut. Mulla on oiva rasvakerros vatsan seutuvilla ja löysää ihoa, etten oikein tiedä miten siitä pääsisi eroon. Luin taasen uusimmasta Fitistä Jutan kirjoituksia ja kuinka hän onkaan oikeassa: "Rasva ei pala vatsoja tekemällä, vaan aerobisella liikunnalla ja syömällä oikein." Ja lisäksi vielä tämä: "Six-pack tehdään keittiössä". Keittiöstähän se kaikki lähtee. Jos nyt rehellisiä ollaan niin taas on sitä leipää tullut pupellettua AIVAN liikaa kiireen ja ahdistuksen keskellä. Nyt niskasta jälleen kiinni ja tänään meni vain yksi viipale ruisleipää. Ja muutoin tänään on menty terveellisillä valinnoilla. Tästä on taas hyvä jatkaa ja katsoa mitä treenaamisen ja kaiken keskellä tapahtuu seuraavaksi kropassani.
![]() |
| Sori romukasat :P |

torstai 26. syyskuuta 2013
2011 syksystä 2013 syksyyn:
maanantai 23. syyskuuta 2013
Voimapyörä
![]() |
| Tadaaaaa!!! |
Tulipas tuommoinen hankittua Kuntopisteestä jokin aika sitten. Että on nami laite. Pakkauksessa on myös dvd, jossa ohjataan vekottimen kanssa 7min + 27min + 7min -kotijumppaa. Olen tätä vetänyt kahdesti ja ekalla kerralla ei voinut muuta kuin nauraa itsensä kipeäksi hassun pätkän vuoksi. Nimittäin tätä kuntoilua ohjaa hillitön bodari (ja sitä saakin katsoa vähän kuola poskella kun on niin babyface, aika nätti poika)! Voitte vain kuvitella, tuli mieleen eräs video Terry Crewista:
maanantai 16. syyskuuta 2013
Päivityksiä
Painonhallinnan lehdykällä on tehty tänään päivityksiä. Kiire on ollut niin töiden kuin lapsen kanssa ja useita menojakin on ollut sen verran, ettei ole ehtinyt ja päivän päätteeksi on ollut niin armottoman väsynyt ettei oikein enää mitään ole jaksanut ajatella.
Mulle saapui hiljattain voimapyörä postissa, johon palaan lähiaikoina blogin puolella kirjoittelemaan. Nyt mietin myös ratkaisuja aerobisen kuntoilun puolelle. Olisiko jossakin suht edullisesti suht pieni aerobinen kuntolaite olkkarin nurkkaan, jonka saisi myös mahdollisesti kaappiin piiloon toviksi vai mitä tekisin. Ilmat alkaa kylmenemään, pyörän renkaat on edelleen pumppaamatta joten pyörälläkään ei poljeta ennen kuin on renkaat kondiksessa. Työpäivät on ollut parin viime viikon aikana melkoisen rankkoja, että aamuvuorojen jälkeen ei ole jaksanut pojankaan kanssa lähteä kävelemään fillarin kanssa. Viime viikkokin meni stressihorroksessa, nukutti, kiukutti, ärsytti ihan kaikki... jatkuvasti.
Oli pienen arjen irtioton paikka ja kävin ystävien kanssa viikonloppuna Radio Rockin risteilyllä. Teki hyvää. Ei tarvinnut ajatella mitään arkeen, töihin sun muuhun liittyvää. Sai vain nauttia ystävien seurasta ja kuunnella hyvää musiikkia. Sunnuntai aamulla olo olikin vähän sen mukainen. ;)
Nyt asioiden hoitelua ja ruotuun palaamista. Ruotuun ruokavalion osalta palasin sunnuntaina jo, liikunnan saralla tehtävä nyt parannuksia. Nyt on kaksi iltavuoroa peräkkäin, joten aamuisin ei ehdi mitään kun menee aina aamutoimissa, siivoillessa, ruokaa laittaessa, mutta perjantaina ja lauantaina on tehtävä jotain fiksua.
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille! :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)