Venyttelyä

Kolme yötä sitten alaselkäni meni täydelliseen juntturaan ja kivut paheni päivä päivältä. Tuntui, ettei voinut venytellä eikä tehdä mitään liikkeitä ilman kipuja ja kivut alkoi säteillä alaselästä jalkoihin molempien pakaroiden kautta.

Opiskeluystävälleni siitä mainitsin tänään WhatsAppissa (mainio chattiohjelma!) ja hän epäili välilevyä. Mahdollistahan tuokin on. Kyseinen opiskeluystävä neuvoi asettumaan lattialle selälleen ja heittämään jalat pään yli. Piti vain hengitellä siinä asennossa rauhassa ja laskea jalat alas alkuasentoon hitaasti. Keksin siinä samalla, että mullahan on pilatesrulla! Sekin siihen käyttöön ja rullailin ja venyttelin puolen tunnin ajan. Kipu lähti!

Olisiko se vaikeaa, jos venyttelisi muutaman kerran viikossa iltaisin? Tuntuu siltä, että olisi. On niin helppoa todeta useita tekosyitä, että miksi ei ehtisi tai miksi ei voisi. Pitää saada lapsi nukkumaan ajoissa. Väsyttää niin hirveästi. Ollut rankka työpäivä. Kuulostaako tutulta? Joudun yhä useammin muistuttamaan itseäni, että keho täytyy huoltaa samoin siitä täytyy pitää hyvä huoli kuntoilemalla säännöllisesti. Ja yhä useammin alkaa tuntumaan vaikealta kaiken hallinta tällä hetkellä. Jostain pitää aloittaa, ja siitä jostakin pitää myös pitää kiinni.

Ja kyllä. Pahvilaatikoiden keskellä on kiva asua. Toisinaan. Oi kun saisi kirjahyllyn joskus. :)

Painosta asiaa

Kävin vaa'alla tänä aamuna pitkästä aikaa ja totesin painoni nousseen sen verran, että nyt riittää. Tämän aamun paino oli 65,2 kg. Kyllä tämä vähän kirpaisi, vaikka ei se tunnu kovin monelle olevan hirveän paljon, mutta jos on vähimmillään painanut tämän elämäntapamuutoksen aikana alle 62kg niin kyllä tämä ottaa pattiin.

Muutto on sekoittanut kuntoiluja, samoin työpaikkaherkuttelu. Se kirottu työpaikkaherkuttelu! Joka päivä jotain kakkaa tunkemassa suuhun ja ihmekkös kun alkaa väsyttämään kummasti, eikä jaksa tehdä mitään, päätä särkee ajoittain enemmän. Ja jos ei työpaikalla ole ottamassa mitään kahvin kanssa tarjolla olevista herkuista niin muut tuputtaa: "Otahan tyttö tuosta keksiä/suklaata/kakkua/you say it, kyllä sulla on varaa, syösyö". Ikävästi vaan tuo mässääminen näkyy sitten vyötäröllä ja yleisolossa.

Suunnitelmana olisi nyt laittaa blogin laitaan ns. painopäivyrin kun heti keksin millainen se on ja saan sen laitettua. Päivyriin on tulossa myös mittoja vyötäröstäni. Ideana on kuitenkin pääasiassa muistuttaa itseäni mitä olen tekemässä ja mitä tavoittelen ja haluan jakaa nämä juttuni lukijoiden kanssa.

Lähde

Kävin juoksemassa tuossa yksi päivä. Kokeilin pitkästä aikaa kuntoani. Polveen ainakin otti jonkin verran, mutta johtunee vanhasta vammasta ja siitä, että ei ole tullut aktiivisemmin käytettyä polviani kuin mitä normaalisti. Olo oli aika huikea tuon jälkeen, mutta en kuitenkaan ollut kovin tyytyväinen yleiseen suoritukseeni. Yleensä jaksan paremmin tuollaisia lenkkejä, mutta nyt otti sen verran koville, että lenkin jälkeen söin rahkan ja nukahdin hetkeksi.

170713

Nyt skarpataan!

Unelmavartalo?

Millainen on unelmavartaloni? Itselläni on kropassa epäkohtia, joita yritän työstää tavalla tai toisella. Ongelma-alueeni on erityisesti vatsa. Se on venynyt ja vanuttunut raskauden aikana ja ennen raskautta olin kovin paljon ylipainoinenkin. Ne kilot mitkä on lähtenyt, näkyy vatsassani myöskin tyhjänä etureppuna, raskausarpineen päivineen.

Sitä puhutaan, että kyllä se iho kiristyy ajan myötä. Kuinka kauan mun pitäisi siis odottaa sitä ihon kiristymistä? Synnytyksestä on kohta aikaa kolme vuotta ja mulla on tyhjä pussukka vatsallani. On sitä rasvakerrostakin siinä, jota täytyisi unelmieni vartaloani varten sulattaa pois.

Haluaisin litteämmän vatsan. Käsivarsiini jonkin verran muotoa. Pakaroihin pyöreyttä. Ratsupussit pois sisäreisiltä. Sitten olisin todella tyytyväinen. Ei vaan. Nimenomaan oon nytkin tyytyväinen ottaen huomioon sen, että olen laihtunut 20 kiloa. Se on ollut yksi suurimmista saavutuksistani, josta olen ylpeä. Kaikki nuo haluni on kovan työn takana, seuraavia tavoitteitani, mutta eivät pakollisia. Ajatukseni unelmavartalostani on lähinnä se, että miltä musta itsestäni tuntuu olla kropassani. Itsevarmuus on sitä mun unelmavartaloani, vaikka se ei ole sitä fyysistä puolta. Uskoisin olevani entistä itsevarmempi kun saan ryhtiä kroppaan työstämällä eri lihasryhmiä, saamalla vatsastani rasvakerrosta pois ja ihoakin kiristymään toivon mukaan, ajan myötä.

En kiirehdi kohti unelmavartaloani. Kiireettömällä työllä ja monilla eri tekijöillä pääsee jo pitkälle ja pysyviin tuloksiin. Ihailen sellaisia ihmisiä, joilla on järjettömästi itsekuria mm. treenaamista kohtaan ja jopa tarpeeksi aikaa keskittyä siihen treenaamiseen ilman lasta. Lapsi on jonkin asteen rajoite, mutta ei se tietenkään rajoita täysillä. Vuorotyö vaikuttaa myös pitkälti tähän projektiini.

Ihmeellisiä ihmisiä ovat myöskin ne, jotka saa pienellä treenaamisella isoja tuloksia, mutta taitaa siinä vaikuttaa pitkälti se rasvamäärä kehossa! ;) Rasva on se, mikä ei ihan hirveän helposti lähde, eikä todellakaan lyhyessä ajassa. Helpompaa olisi varmaan jos olisi oma ns. tukihenkilö, joka tsemppaa, kannustaa, patistaa, vahtii. Tukihenkilö vois olla myöskin samassa duunipaikassa kuin minä (haaveilee mahdottomuuksia), jolloin voisi vahtia kahvihuoneen herkutteluja. :P

Uusi koti

Moikka täältä uudesta kodista!

Kirjoittelen ensimmäistä blogimerkintöä pitkästä aikaa ja erityisesti uudessa kodissamme. Ollaan eletty reilun kuukauden pahvilaatikkohelvetissä, joka näköjään jatkuu vielä tovin kunnes saadaan hommattua kirjahylly ja uusi tv-taso. Vanhassa kodissa on edelleen pyykinpesukone, ja varasto tyhjentämättä. Työn alla on saada paku taas tuttavalta lainaksi, jotta saisi nuo loput tavarat sieltä pois ja siivottua vanha koti luovutuskuntoon joten kuten.

Pikku-E on lähtenyt myöskin isälleen lomailemaan kahdeksi viikoksi viime perjantaina ja mulla alkaa olla hieman ikävä sitä jässikkää. Koti tuntuu niin tyhjältä ilman äänekästä ikiliikkujaa. Milläpä muulla tämän kahden viikon ns. oman ajan laatuajan käyttää kuin tekemällä useita ylimääräisiä työvuoroja? Enkö mä sitten opi ikinä oikeasti ottamaan kaiken irti siitä vähästä omasta ajastani kun ipana on poissa?

Urheilun saralta vähän huonoja juttuja, tosin on hyvääkin tullut tilalle. Juokseminen on aika nollana ollut viime aikoina, myönnän. Samoin pyöräily. Muutto on sen verran vienyt aikaa ja voimia. Muutto on myös kasvattanut reippaasti sitä porrastelukuntoa. Portaita on neljänteen kerrokseen uudessa kotitalossa, eikä ole hissiä. ;) Siinähän sitten reippaasti vaan kantamaan pahvilaatikoita!

Kunhan tämä tilanne rauhoittuu niin pitää ottaa urheilu takaisin osaksi tätä sekasortoelämää. Vatsamakkarat alkaa hieman kasvaa, mikä on huolestuttava piirre itsessäni tällä hetkellä... Eikä ihme kun terassikausikin on korkattu ja sitä tuppaa lähtee herkemmin hyvillä keleillä käymään yksillä tahi kaksilla. :)

Pääasia, että nyt nautitaan vaan tästä elämästä. Eikä keskitytä niihin huonoihin puoliin vaan ihmetellään ainakin nämä kaksi lapsivapaaviikkoa itsekseni ja tehden juuri sitä mitä huvittaa. No stress, eiks vaan?