Päivityksiä

Painonhallinnan lehdykällä on tehty tänään päivityksiä. Kiire on ollut niin töiden kuin lapsen kanssa ja useita menojakin on ollut sen verran, ettei ole ehtinyt ja päivän päätteeksi on ollut niin armottoman väsynyt ettei oikein enää mitään ole jaksanut ajatella.

Mulle saapui hiljattain voimapyörä postissa, johon palaan lähiaikoina blogin puolella kirjoittelemaan. Nyt mietin myös ratkaisuja aerobisen kuntoilun puolelle. Olisiko jossakin suht edullisesti suht pieni aerobinen kuntolaite olkkarin nurkkaan, jonka saisi myös mahdollisesti kaappiin piiloon toviksi vai mitä tekisin. Ilmat alkaa kylmenemään, pyörän renkaat on edelleen pumppaamatta joten pyörälläkään ei poljeta ennen kuin on renkaat kondiksessa. Työpäivät on ollut parin viime viikon aikana melkoisen rankkoja, että aamuvuorojen jälkeen ei ole jaksanut pojankaan kanssa lähteä kävelemään fillarin kanssa.  Viime viikkokin meni stressihorroksessa, nukutti, kiukutti, ärsytti ihan kaikki... jatkuvasti.

Oli pienen arjen irtioton paikka ja kävin ystävien kanssa viikonloppuna Radio Rockin risteilyllä. Teki hyvää. Ei tarvinnut ajatella mitään arkeen, töihin sun muuhun liittyvää. Sai vain nauttia ystävien seurasta ja kuunnella hyvää musiikkia. Sunnuntai aamulla olo olikin vähän sen mukainen. ;)

Nyt asioiden hoitelua ja ruotuun palaamista. Ruotuun ruokavalion osalta palasin sunnuntaina jo, liikunnan saralla tehtävä nyt parannuksia. Nyt on kaksi iltavuoroa peräkkäin, joten aamuisin ei ehdi mitään kun menee aina aamutoimissa, siivoillessa, ruokaa laittaessa, mutta perjantaina ja lauantaina on tehtävä jotain fiksua.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille! :)

Mieleen palauttelua vol. 1

Lueskelin blogeja tässä aamun ajankuluksi ja aika moni blogi muistutti siitä, mitä itse olinkaan tekemässä. Joskus tuntuu siltä, että pakotan itseni tavoittelemaan "täydellisyyttä" ja luovutan helposti kun en saakkaa haluamaani tavoiteltua viikossa tai kahdessa.

Tämän vuoden alussa oli todella tehokasta liikkumista, nautin siitä, mutta miksi sitten lopetin yhtäkkiä kaiken. Tekosyiden varjolla vieläpä. Tärkeintä on se, että tiedostan sen, että olen käyttänyt tekosyitä, ettei tarttisi kahvakuulailla, juosta yms. Juoksemiseen sanon vielä sen, että juoksemaan en ole nyt koko kesänä juuri ehtinyt kun on tuo lapsi ollut eikä iltaisin kohtuulliseen aikaan hoitajaa saatavilla. Ihan oikea syy siis. Pyöräily ei lapsella vieläkään luonnistu. Kovat kitinät heti alkumetreillä eikä poljeta juuri ollenkaan. Päästään siis sata metriä tunnissa eteenpäin ja tuo sata metriä sisältää huutoa, narinaa, itkua, pyörän potkimista. Ja oikeasti, Pikku-E osaa kyllä pyöräillä, on vain tahdosta ja viitsimisestä kiinni. Ai mitenniin tässä oli kiukkuinen sävy? ;)

Nyt kun on pikkuhiljaa ruvettu tiedostamaan se, että olen käyttänyt tekosyitä enimmäkseen koko kesän ajan, ettei tarvitsisi liikkua niin voisi ruveta vaihtamaan asennetta. Huomenna kun menen iltavuoroon, otan pyörän alleni ja kuskaan pojan sillä päiväkotiin. Olen asennoitunut siihen, että vain ja ainoastaan aamuvuoroissa pyöräilen työmatkat pojan kanssa, mutta kuulostaako tämäkin nyt tekosyyltä? Entä jos ottaisi pyörän alleen myös iltavuoroissa? Ja autoilisi vain jos on ihan pakko (kovat sateet, lumet talvella ym.)? Pakotanko itseni liikkumaan väkisin tällä periaatteella taas? Ehkä. Entä jos ajattelisin näin: ota pyörä alle silloin kun siltä tuntuu? Let's try.

Entäs kotijumppailu? Tykkään heilutella kahvakuulaa, tehdä erilaisia lihastreenejä. Muuton myötä telkkari ja sohva voitti, samoin mukamas muut kiireet (festarit, tuplavuorot jne.). Mihin mun keho unohtui?

Laiskuus on ottanut musta selvästi otteen. Myös sosiaalisessa elämässä. En viitsi, en jaksa. Tän perusteella useimmat voisi kuvitella mun olevan masentunut, mutta en kyllä ole. Olen vain turhautunut itseeni. Tuntuu siltä, että hakkaan päätäni seinään aina vaan uudelleen ja uudelleen, saavuttamatta sillä kuitenkaan mitään.

...ja mä alan erakoitumaan! :O

Painosta asiaa

Kävin vaa'alla tänä aamuna pitkästä aikaa ja totesin painoni nousseen sen verran, että nyt riittää. Tämän aamun paino oli 65,2 kg. Kyllä tämä vähän kirpaisi, vaikka ei se tunnu kovin monelle olevan hirveän paljon, mutta jos on vähimmillään painanut tämän elämäntapamuutoksen aikana alle 62kg niin kyllä tämä ottaa pattiin.

Muutto on sekoittanut kuntoiluja, samoin työpaikkaherkuttelu. Se kirottu työpaikkaherkuttelu! Joka päivä jotain kakkaa tunkemassa suuhun ja ihmekkös kun alkaa väsyttämään kummasti, eikä jaksa tehdä mitään, päätä särkee ajoittain enemmän. Ja jos ei työpaikalla ole ottamassa mitään kahvin kanssa tarjolla olevista herkuista niin muut tuputtaa: "Otahan tyttö tuosta keksiä/suklaata/kakkua/you say it, kyllä sulla on varaa, syösyö". Ikävästi vaan tuo mässääminen näkyy sitten vyötäröllä ja yleisolossa.

Suunnitelmana olisi nyt laittaa blogin laitaan ns. painopäivyrin kun heti keksin millainen se on ja saan sen laitettua. Päivyriin on tulossa myös mittoja vyötäröstäni. Ideana on kuitenkin pääasiassa muistuttaa itseäni mitä olen tekemässä ja mitä tavoittelen ja haluan jakaa nämä juttuni lukijoiden kanssa.

Lähde

Kävin juoksemassa tuossa yksi päivä. Kokeilin pitkästä aikaa kuntoani. Polveen ainakin otti jonkin verran, mutta johtunee vanhasta vammasta ja siitä, että ei ole tullut aktiivisemmin käytettyä polviani kuin mitä normaalisti. Olo oli aika huikea tuon jälkeen, mutta en kuitenkaan ollut kovin tyytyväinen yleiseen suoritukseeni. Yleensä jaksan paremmin tuollaisia lenkkejä, mutta nyt otti sen verran koville, että lenkin jälkeen söin rahkan ja nukahdin hetkeksi.

170713

Nyt skarpataan!

Mikä päivä, mikä maa, mikä valuutta...?

Neljä yövuoroa lusittu. Ja miten kroppa reagoi? K-A-M-A-L-A-S-T-I!

Mun maha on ollut tosi kipeä nää yöt, turvottaa, on ollut ähky olo melkein koko ajan, hirveitä ruoansulatusvaivoja vaikka ei oisi moneen tuntiin syönyt mitään. Unirytmin sai kyllä käännettyä ihan hyvin, että jaksoin valvoa yöt ja päivisin sain nukuttua.

Kun kroppa ei toimi, niin ei toimi mikään muu. Meinasin eilen lähteä juoksemaan pitkästä aikaa, mutta olo oli niin kamala iltapäivällä, että en oikein tiennyt miten päin pitäisi olla. :(

Sitten on toi pääkoppa sekaisin. Säpsähtelen vieläkin tajuten, että pitikö tänään olla hammashygienialla aika, entä pankissa? Joko huomenna pitää mennä töihin? Missä pikku-E on? Tänään ei ole muuta kuin tuon pojun hakemista mummiltaan, ja huomenna vasta alkaa arkeentuminen, ja asioinnit. Elin koko yövuorojakson ajan aina päivän edellä enkä oikein sisäistänyt missä vuorokauden ajassa mennään. Toivottavasti huomisaamuun tämäkin olo on tasaantunut.

Hyvää maanantaita siis! Ja hyvää vapaapäivää mulle, kaksi sellaista! :)

Viikonloppu

Niin se viikonloppu vierähti ja itselläni on kerrytettynä aikamoiset univelat vielä kaiken lisäksi. La-su välisenä yönä ei tietenkään tullut laivalla nukuttua kuin koiranunta muutaman tunnin ja sunnuntai-iltaan asti meni koomaten kunnes sain viestin Pikku-E:n isältä, että ovat matkalla päivystykseen. Tunnissa lähdin myös sinne. Huoli oli suuri ja väsymys tiessään sen myötä.

Pojalle oli iskenyt taas laryngiitti, tiesin, että tässä on edessä hankalahko yö. Spirojen ja kortisonien jälkeen tila rauhoittui ja pääsimme lääkärin luvalla kotiin yöksi. Nappasin siis urhean pikkumiehen kotiin suunniteltua aiemmin ja varauduin valvomiseen. Pari hassua tuntia tuli nukuttua kun alkoi taas haukkumiset ja hengityksen vinkumiset. Ikkunaa auki, poitsua kohoasentoon, jossa itsekin olin. Välillä istuttiin ikkunan edessä, jotta saisi kylmää ilmaa hengitettäväksi. Ehkä aamuneljältä tilanne rauhoittui ja nukuttiin neljä tuntia lisää.

Eilinen on siis mennyt osin koomaten ja pinnistellen hereillä. Kävimme myös kolmevuotis-neuvolassa, jossa Pikku-E suoriutui hienosti tehtävistä ikätasonsa mukaisesti. Hauskoja kommelluksia oli, myöskin osoitti kärsimättömyyttään. Kasvukontrolliin joudutaan todennäköisesti, jossa seurataan kasvua tiheämmin. Niin pieni ikäisekseen ja päänympärys + pituus heittää yhdessä kasvukäyrää alemmas.

Flunssakin oli iskemässä pahana lauantai-aamuna, mutta sitten oli tiessään. Laivalla se hiipi salakavalasti sunnuntai-aamuna uudelleen ja nyt on vähän sen mukainenkin olo. Aamuisin joutuu tyhjentämään päätä urakalla ja yskimään, että lima irtoaisi ja sitten helpottaa loppupäiväksi. Outo flunssa.

Jospa tässä nyt yrittäisi päästä oudosta flunssasta niin palautuisi taas urheiluaktiviitteihin. Tänään sitten palaudutaan yhdeksi päiväksi töihin ja sitten on taas kaksi vapaapäivää.

Hyvää tiistaita lukijoille!

Mulle vähän lovee!

Voi minua, pientä rakkaudennälkäistä. Facebook on tällaiselle yksinäiselle melkoisen vaarallinen paikka kun siellä näkee hiljattain alkaneita parisuhteita sekä sellaisia, jotka ovat kestäneet useamman vuoden ja silti ovat vieläkin rakastuneita toisiinsa. Alkaa kalvaa tämän sisintä kun itse en ole löytänyt sellaista miestä, jonka kanssa voisi nauttia suurenmoisesta tunteesta. 

Toisaalta sitten taas olen tyytyväinen siihen mitä mulla on. Pikku-E on parasta elämässäni ja tänään alkaa puolen vuoden työsopimuskin. Tää on mun elämä, jonka olen itse itselleni rakentanut ja olen tyytyväinen. Se jokin vain puuttuu siltikin ja kyllä sitä alkaa kaivata tässä vaiheessa elämässä todenteolla. 

Se kun saat jakaa elämääsi toisen tasavertaisen kumppanin kanssa, se kun saat purkaa huolesi, kiukkusi, turhautumisesi. Se kun saat jakaa ilosi, elämäsi suurimmat onnistumisesi, nauraa yhdessä jonkun kanssa. Se kun saat harrastaa mieleisiä asioita toisen kanssa, käydä keikoilla, juhlia kun siihen aihetta on ja olla kotona kainalokkain televisiota katsellen. 

Ja erityisesti se, kun sua rakastetaan ehdoitta, täysillä, juuri sellaisena kuin sinä olet.

Mulle vähän lovee subkutaanisesti!
Google

Perhana

Niin. Perhana!

On meinaa vähän tönkkö olo. Turvottaa. En oikein keksinyt turvotukselle muuta syytä kuin ne kaksi vaaleaa leipää, jotka söin aamulla puoli kuudelta, koska turvonnut olo oli vielä 12 aikaan. Kyllä huomaa, että on vaikeaa väsyneenä saada hallittua omia ruokahimoja. Pitäisi vain juoda vettä aina kun himottaa tai keksiä jokin sellainen syötävä, mikä vie himotuksen pois.

Töissäkin on hankala pitää himotuksia kurissa kun henkilökunnan taukotilan ruokapöytä notkuu herkuista. Tänäänkin oli Fasu-paloja, joita ei sitten osannut olla ottamattakaan. Kaksi... Kolme meni. Tiedän, että silloin tällöin voisi itselleen sallia pieniä herkkuja, mutta kun jos noita on saatavilla lähes päivittäin töissä. Viime viikollakin oli Raffeleita, pullaa kolme pitkoo ja vaikka mitä! Perhana tällekin!

Nyt täytyisi jostain kerätä jonkinlaista psyykkausta, että ei saisi syödä ollenkaan leipää (kuten aiemmin olenkin kertonut täällä, että leipä on pahin vihollinen) kuin ehkä kerran viikossa ja yhden palan verran ruisleipää.

Mulla on kai sitä kevätväsymystäkin, tai epäilin niin ensin kunnes tajusin mistä se johtuu. Mulla on vaan taas liikaa tekemistä ja ihmettelen, että mistä ne tekemiset on nyt mukamas tullut. Olisko taas aika keskittyy itseensä, että voisi olla virkeempikin olo fyysisesti ja henkisesti?

Motivaatiokuvia:

 

Googlen kuvahaku

Oi aurinko!

Kävin eilen juoksemassa. Tuntui, että puhti meinaa loppua kesken, mutta taitaa johtua siitä, että on liian kova vauhti edelleen ja näin ollen matkatkin tuppaa jäämään vielä suht lyhyiksi. Nyt on kevään pisin matka tullut tavoiteltua juosten mihin oon tyytyväinen. Alkumatkasta alkoi tuntua nilkoissa tuo juokseminen, mutta helpottui matkan edetessä. Välistä joutui kävelemään, kun kylkeä alkoi pistelemään. Hengitys on ihan hanurista, mutta en ole oikeastaan ikinä oppinut hengittämään oikein juostessa. Kun juoksukunto paranee niin  löydän samalla sen minulle oikean hengitysrytmin. Ja se minulle oikea hengitysrytmi ei ole se ns. oikeaoppinen. Hengitän aina suun kautta ulos ja sisään, mutta silloin kun kylkeä pistää niin hengitän syvään nenän kautta ja ulos suun kautta kolme kertaa, jolloin se helpottaa.

Ja nyt vähän omista oloistani. Juttelin pikku-Een isän kanssa hieman asioista eilen, jotka vähän hiersi välejämme. Nyt olo on vähän rentoutuneempi jälleen kun asioista puhuttiin. En ole millään muotoa katkera vaan olen yrittänyt pitää Een asioista huolta ja asettanut Een edun edelle. Se, että toinen syyllistää minua asioista tuntuu aina pahalta ja sitten tilanne kärjistyy kun asioista ei puhuta. Olen aika tyytyväinen kun jotkin asiat selvisi, ja voimme ehkä nyt jatkossa puhua asioista avoimemmin ilman syyllistämisiä. Näistä asioista en tule täällä blogissa tarkemmin puhumaan, muuta kuin yleisellä tasolla, että on käsittelemättömiä asioita selvästikin. Omalta osaltani ero ja kaikki oli käsitelty hyvin pian eron jälkeen ja kesti kauan aikaa osata elää yksin ja nauttia siitä. 

Ja hei, kesä tulee selvästi. Ensimmäiset pisamat naamallani kertovat sen! Avattiin Een kanssa pyöräilykausikin (siis poika pääsi fillaroimaan) ja näyttäisi siltä, että kun pyöräily sujuu pieneltä niin pääsen minäkin enemmän juoksemaan tuon perässä. Aivan ihanaa. Kevät on sitä aikaa kun uusia muutoksia tehdään itse kunkin elämässä, ajattelee asioista toisin ja ehkä on jossain määrin kevättä rinnassakin. ;)

Mikähän möykky tuossa vatsanseudulla mukamas on? :D

Lazy sunday

Laiskaksi sunnuntaiksi tää on kyllä melko laiskaa ja niinhän sen pitääkin olla. Eikö vain? Toinen kupillinen aamukahvia menossa, pikku-E kalsareissaan lastenohjelmia katselee, eikä ole havaintoa pukeutumis-aikeista kummallakaan. Tänään olisi tarkoitus pyörähtää kaupassa ja vähän ulkoilla kun E on ollut kovin kipeänä viime päivinä ja nyt lopulta eilen illalla kuume laski kokonaan pois. Sen sijaan mulla on ääni painunut, pientä limaisuutta ja kurkku on käheänä. Inkivääriä kaupasta siis!

WeHeart

Kun päässä...

...joku huutaa RUN SANVU, RUN! Jokin on mennyt pieleen. Deittasin yhtä todella kivaa miestä, pientä ihastumista oli alkuunsa jo kuvioissa. Kahdesti oon nähnyt hänet ja eilen kävi niin, että toinen olikin niin pahasti ihastunut muhun, etten enää tiennyt mitään. Mulla on oletus, että hissuksiin katsotaan mihin jokin asia johtaa ja jos ei ole pientä ihastumista suurempaa niin voi muitakin tapailla.

 Juttelimme asiasta eilen, ja tämä Herra Heavy on pahoillaan. Mä taas oon enemmän pahoillani, koska oikeasti. Ei kukaan ihastu toiseen täyttä pahkaa parin tapaamisen perusteella. Vai ihastuuko? Tässä vaiheessa ei voi tietää onko ihastuminen pelkästään "hei, uus ihminen"-ihastumista, "kaipaan enemmän tunnetta kuin sitä ihmistä"-ihastumista tai jotain muuta. Ihastuminen on niin laaja käsite ainakin omassa päässäni, että mä en pystyisi viemään minkäännäköstä ihmissuhdetta vakavammalle asteelle pelkän ihastumisen perusteella. Sovittiin, että nyt Herra Heavy rauhottuu, tapaamme toistaiseksi kahvin merkeissä, että tilanne tasoittuu.

Miten tämä voi olla näin vaikeaa?

Ja oon deitannut toistakin miestä. Ja oon hämmentynyt kuinka samanlainen toinen ihminen on. Nimeksi annettakoon Herra Photo. Niin ajatuksiltaan kuin taustoiltaan, sielultaan. Niin samanlainen. Haluanko tapailla siinä mielessä toista, kun hän on niin samanlainen? Olisiko parisuhde tylsää kenties, jos pidemmälle ajatellaan? Tarvitseeko ihminen vastakohtaa täydentämään itseään vai samanlaista ihmistä rinnalleen?

Sen tiedän näistä molemmista, että nämä ihmiset ovat olleet tutustumisen arvioisia. Herra Heavyn kanssa tulee olemaan vähintään hyvää ystävyyttä. Ystävyys on kuitenkin kultaakin kalliimpaa.

Oon puhunut yhden hyvän ystäväni kanssa asiasta, vuodattanut omaa oloani ja se on helpottanut ajatuksiani. Suhde voidaan viedä vakavammalle asteelle vasta kun tulee tunne, että tuo on se oikea, teen ihan mitä vaan saadakseni hänet, myyn vaikka mummonikin (nyt tässä vaiheessa kuuluu ottaa tämä vitsillä). Te rakastuneet ihmiset. Tiedätte mistä puhun.

WeHeart

Laryngiittia

Me jouduttiin toissayönä voimakkaan laryngiitti-kohtauksen takia päivystykseen Hyvinkäälle. Odoteltiin spiralle pääsyä reilu puoli tuntia yhdeltä yöllä, jota ennen jouduttiin jonottamaan vuoronumeron kanssa ilmoittautumista vartin. Spira auttoi, lääkärin kautta kotiin takaisin. Ehdittiin nukkua kolmisen tuntia kun kohtaus uusiutui vielä rajumpana. Päivystykseen takaisin, josta päästiin suoraan spiralle kun E oksensi kovan hengenahdistuksen vuoksi sairaalan päivystyksen aulaan. Kello oli tällöin vähän päälle kuusi.

Seitsemältä otettiin uusi spira, koska haukkuva hengitys jatkui, lääkäri kävi vilkaisemassa (tässä vaiheessa mulla katosi täysin ajantaju, en tiennyt enää kellonaikoja), määräsi uudestaan spiraa ja kortisoonia suun kautta. Kortisoonin jälkeen E nukahti 20 minuutiksi ja

 saatiin jo lähtölupa kun tilanne oli rauhottunut. Eikä mennyt taaskaan kauaa kun taas ahdisti henkeä ja haukkuminen alkoi uudestaan. Päivystyksessä istuttiin, ravattiin välillä spiralla kahdesti ja lääkärillä johonkin yhteen, jolloin meidät otettiin osastolle. Iltaa kohden sai vielä kahdesti spiraa, kuume nousi 38 asteeseen ja panadolia annettiin. Tilanne alkoi vähän parantua ja yökin osastolla meni hyvin rauhallisesti.

Aamulla otettiin labrat, lääkäriä odoteltiin vähän vaille 11 asti. Korvat, kurkun katsoi, olivat hyvät ja keuhkot kuunteli ja sydämen. Sydämestä kuului poikkeavia ääniä, josta lääkäri huolestuneena sanoi, että poikkeavia ääniä, otetaan ekg kaiken varalta, pääsette sitten kotiin. Ekg:ssä ei näkynyt kuitenkaan mitään, kaikki oli hyvin. Astmalääkkeiden resepti uusittiin ja nyt mennään kaksi viikkoa flixo+vento-kombolla, jonka jälkeen jatketaan ventolla pari viikkoa.

Pojan isä kävi eilen osastolle päästyämme katsomassa poikaa. Ei ollut tuntiakaan kun piti lähteä toisaalle kun kaverinsa oli tulossa kylään ja muuta tekemistä olisi. Tuntui ikävältä pojan kannalta, että näin kävi ja olin muutenkin niin umpiväsynyt, etten osannut sanoa siihen mitään muuta kuin, että kiva kun kävit.

Laryngiitti on suomeksi kurkunpääntulehdus. Tulehduksen aiheuttavat virukset (parainfluenssavirus, rs-virus, rinovirus, enterovirukset). Sitä esiintyy varsinkin loppusyksystä ja talvella pienimuotoisina epidemioina. Oireina on tyypillisesti äänen käheys tai peräti äänen katoaminen, joka johtuu äänihuulten tulehtumisesta ja turpoamisesta. Muita oireina on kumea ja kuiva yskä, jota kuvaillaan sanoilla haukkuva tai hyljemäinen, hengityksen rohina, josta seuraa usein hengityksen vaikeutuminen. Kaikilla lapsilla ei tätä esiinny, mutta tämä on tärkein oireista, jonka takia tulee lähteä lääkäriin.  Henkitorven yläosassa on turvotusta ja ilmanvirtaus on huono erityisesti sisäänhengityksessä. Toinen taudinmuoto on äkillisesti kehittyvä kurkunpääntulehdus, jolloin oireet ilmaantuvat nopeasti ja usein yöaikaan. Tätä muotoa esiintyy erityisesti pienillä pojilla ja ongelma saattaa toistua useamman kerran lapsuudessa. 

Itsehoitona voidaan antaa kylpyhuoneessa haaleaa vesihöyryä, viileää ulkoilmaa (lapsi tilapäisesti parvekkeelle) ja sängynpäädyn kohottamista. Lähde

Kevättalvella todettiin Eellä infektioastma puolitoista vuotta kestäneen jaksoittaisesti pahenevien yskimisien takia ja tämä laryngiitti, joka tuli ensimmäistä kertaa kylään, säikäytti äidin pahimman kerran. Rankka on ollut viikonloppu ja nyt lepäillään kolmisen päivää rauhassa. Tilanne on onneksi nyt todella hyvä, virtaa on lapsella taas enemmän kuin laki sallii.

must-to-do

Tuota voisi hokea mantralla. Jatkuvasti, joka päivä. Tekemiset kasaantuu, lapsi kiukuttelee. Tästä tulee valivali-kirjoitus, joten antakaa anteeksi.

Seinät kaatui tänään totaalisesti päälle. Hengitys vaikeutui, laskin sataan kun lapsi viskoo kirjat ja lelut lattioille niin, ettei täällä voi kulkea astumatta auton tai dublon päälle, huutoa ja kiukkua riittää. Pottatreenitkin on yhtä tyhjän kanssa kun tuo ei ymmärrä mennä potalle kun on pissihätä. Sanoo, että pissattaa ja sitten pissaakin boxereihin - ei muuta kuin siivoamaan jäljet. Luovutin kun alkoi tulla ahdistuksen tunnetta, rähjäsin aikani lapselle (juu, ei ole oikein), viskoin lelut laatikkoon ja kirjat hyllyyn ja laitoin vaipan tuolle. Hetken leikki taas nätisti ja sitten alkoi sama uudestaan.

Harvoin on näitä päiviä kun yhtäkkiä tulee seinä vastaan. Ihan totaalisesti. Kun se tapahtuu, se tuntuu todella pahalta.

Aloin tekemään must to do-listoja, teippasin eteisen kaappeihin kiinni ja listaan jokaiseen listaan erilaisia asioita. On koulu-, minä- ja lapsilistat. Kun hoidettavat asiat tulee mieleen, sitä mukaan listaan noihin listoihin jotta saan päähäni jonkunlaisen järjestyksen. Niin typerältä tää kuulostaa, mutta tää jotenkin antaa paremman kuvan siitä, että mitä pitää tehdä.

Minä-lista on itsekäs, tottakai, juoksu- ja saliajan järjestämistä. Noita mä tarvitsen, jotta jaksan yksinhuoltajana, pienen perheen ainoana pyörittäjänä. Viimeksi olen käynyt salilla viikko sitten ja huomaa, että kaikki kaatuu päälle jos ei useammin saa tehdä noita asioita. En muuten jaksa olla epäitsekäs päivästä toiseen. Teen kaiken ihan vain lapseni takia, jotta hänellä on katto pään päällä, ruokaa rinnan alla, ja hyvä olla. Täytyy vain muistaa, että minäkin olen ihminen. Olen unohtanut itseni. Menen nyt vetämään paperipussin päähäni.

Räytymistä

Vetämätön fiilis, pimenevät illat, kiukuttelut lapsen kanssa... Kaikkein pahiten korostuu oma yksinäisyys tällä hetkellä. Nyt on se hetki taas, jolloin suhteettomuus tuntuu pahalta. Joskus tekee pahaa katsoa ulkoilevia pariskuntia tai perheitä, kun itse olen yksin lapsen kanssa. Osaan nauttia sinkkuna olosta, olen onnellinen itseni ja lapseni kanssa, mutta selvästi tarvitsen sen parisuhteen.

Olen niin parisuhdeihminen henkeen ja vereen. Mussa on aukko, jonka täyttämiseen tarvitaan mies. Haluan ihmisen, jonka kanssa saan jakaa elämäni tärkeimpiä osa-alueita ja arkea toisen kanssa. Haluan tuntea rakkautta ja yhteyttä tiettyyn ihmiseen.

Mistä sitä tietää, milloin se oikea tulee eteen? Sen vain tietää. Eikös? Vaikka olen tavannut viimesen vuoden aikana hyvin varteenotettavia miehiä, joissa on potentiaalia. Se tunne on vain puuttunut. Pitääkö sitä olla sittenkään? Tuleeko se ajan kanssa jos alan seurustelemaan ilman tunteita jonkun potentiaalisen miehen kanssa?

Täältä

Yksinäinen sen sijaan en ole. Mulla on lapsi, ympärilläni aivan mielettömän ihania ihmisiä, joiden kanssa olen saanut jakaa asioitani. En vaihtaisi heitä mihinkään. Mulla on myös itseni, nautin itsekseni olemisesta. Silti... You know.