Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haaste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haaste. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Vuorotyötreenaaminen

Vuorotyötreenaaminen on tullut silloin tällöin esille nettimaailmassa ja tämä on välillä pohdituttanut minuakin.

Miten sovittaa kunnollinen ja monipuolinen treeni vuorotyön ja yksinhuoltajuuden sekä parisuhteen keskelle? Milloin ehtii treenaamaan ja minkä verran? Mitkä asiat tulisi ottaa huomioon? Huonojen yöunien vaikutus treenaamiseen ja työntekoon? Entä riittääkö vuorokaudessa tunteja tähän kaikkeen?

Välillä tuntuu, että voisi luovuttaa ihan kaiken suhteen. Ihan sama miltä näytän, ihan sama miten syön, ihan sama tuleeko treenattua, mutta sitten mieleen palautuu ne ajat, jolloin painoin 25kg enemmän. Ja vaakakin kotona muistuttaa viikottaisesta punnituksesta. Tällä hetkellä vaakalukema ei näytä todellakaan hyvältä. Pitkän rankan lapsikiukuttelun, huonon ruokavalion, parisuhteen (onko tää muka syy, EI!) ja lähes nollilla ollut urheilu on aiheuttanut useamman kilon painonnousun. Tästä onkin hyvä ottaa itseään taas niskasta kiinni (kuinkahan monta kertaa olen ehtinyt tämänkin sanomaan?) ja tehdä asialle jotain.

Siispä. Tankotanssi alkaa uutena lajina minulle, kokeilen muutaman kerran verran ja katson tuleeko jatkoja samalle salille, jonne ostin kymppikortin. Alan siis käymään kuntosalilla lapsenhoidon järjestymisen puitteissa ja vähintään kerran viikossa pääsen tankotanssia ihmettelemään. Tämän lisäksi olen asettanut itselleni vuodelle 2015 tavoitteita:


Avauduin Miehelle yksi päivä siitä, ettei oikein pääse käyttämään salin kymppikorttia kun kukaan ei ehdi auttamaan lapsen hoidossa. Äiti on lupautunut hoitamaan tiistaisin helmikuun loppuun asti, mutta viikossa on monta muuta päivää, jolloin voisi käydä salilla, ryhmäjumpissa ja sun muuta. Mies saattoi alkaa ajattelemaan asiaa minunkin kantaa tässä parisuhteessa. Vaikka lapsi ei ole hänen, lapsi on silti mukana parisuhteessa hyvin tiiviisti, joten hieman vastuuta pitäisi jakaa toiselle. Ei, en pakota, mutta tarjoan mahdollisuutta siihen, että voisi tutustua lapseeni ilman minua silloin tällöin, puuhastella "miesten" juttuja ja muuta kivaa. Hän lupasi ajatella asiaa, jos saisi omat aikataulunsa sovitettua niin, että antaisi minullekin silloin tällöin tunnin kahden mahdollisuuden treenata. Hänen treeniaikataulunsa on niin vaihteleva viikottain ja vaihtelee myöskin työpäivät. Välillä on viikkoja, jolloin hän tuntuu treenaavansa/pelaavansa useammin kuin me näkisimme. :D

Ja HAA! Veljeni on auki neljä lapsen hoitokeikkaa, joten hänenkin kanssa tulisi sopia treenihetkeni. ;)

Kirjoittelen tästä aikataulun sovittamisesta pitkin blogia, miten tämä kaikki onnistuu siis vuorotyön, lapsen hoidon, parisuhteen ohella. Tässä onkin jo vähän kirjoitettuna omia ajatuksia.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

KK2014 -haaste

Heipparallaa taas pitkästä aikaa. Pieni motivaatiopuute ollut bloggaamisen suhteen, mutta ei hätiä. Tätä ei ole unohdettu.

Kerronkin nyt siitä, että olen aloittanut Kesäksi kuntoon 2014 -haasteen. Treeni painottuu keskivartalon lihaksiin. Haaste alkoi maanantaina 10.3. ja kestää 12 viikkoa kaikenkaikkiaan. Pienillä toistoilla lähdetty liikkeelle, liikkeitä on yhdeksän.

Ensimmäiset kolme päivää on sisältänyt kaikki yhdeksän liikettä, viisi toistoa, paitsi yksi näistä on vanha tuttu lankku ja sen kesto on ollut nyt 10-20s. Kolmen päivän välein tulee olemaan lepopäivä ja sitten nostetaan toistomääriä. Nyt mennään toistomäärissä seiskan kohdalla, eli seitsemän toistoa per liike. Liikkeitä on punnerrus, kyykky, yleisliike, vartalon kierto, ojentajadippi, selkäliike, istumaannousu, jalkojen nosto ja lankku. Tänään olisi viikko takana heti kun olen tehnyt päivän liikkeet (sitten kun Pikku-E on saatu rauhottumaan yöunille viimeistään). Toistot on vielä tosi pieniä, mutta niistähän se aina lähtee.

Tässä ohella tehdään myös crosstrainer -harjoituksia ja juoksemaankin olen päässyt kuivilla keleillä. Nyt sitä lunta on taas ja vettä ja märkää niin keskitytään toistaiseksi crossaamiseen. Katsotaan mitä nämä treenit tuo tullessaan siis. ;)

maanantai 25. marraskuuta 2013

Pahenevaa flunssaa

Kolme viikkoa sitten alkoi flunssa orastamaan ja sitten se vain paheni ja paheni. En kyennyt tekemään paljon mitään, olo oli jatkuvasti kuumeinen, muttei kuume noussut ikinä. Tein ihan mitä tahansa, mikään ei auttanut flunssaan. Urheilut on ollut tauolla koko tämän ajan. Tänä aamuna heräsin pieneen toivoon, että jospa nyt alkaisi olo kohenemaan. En uskalla kuitenkaan vielä jatkaa projektia.

Pikkujouluhaastetta en saa toteutettua ihan aikataulussa, koska rästissä on aika monta päivää. Tähän sisältyy mm. ristiselän kivut, jolloin ei uskaltanut tehdä joka päivä, ja siinä alkoi päivät huomaamatta kertyä. Tein ennen flunssaa päivät 38 + 39 + 40 ja siihen se jäi ja nyt haaste menee päivässä 65. Tämähän oli pituudeltaan 69 päivää. En kuitenkaan luovuta tähän vaan teen haasteen loppuun, jokseenkin vain menee yli sen suunnitellun aikataulun. Ehkä ihan fiksua, että menee yli, koska toistomäärät on jo niin isoja tehtäväksi joka päivä. Heti kun olo sen sallii, alan paikkailemaan rästejä ja harjoittelemaan käsilläseisontaa joka on tämän viikon viimeinen vapaaehtoinen extra tuossa haasteessa. :)

Ei muuta kuin paljon teetä ja rentoa oloilua töiden ohella kunnes on taas urheilukuntoinen.

Tuumasin tuossa kans kun paino ei laske, mutta ei myöskään nouse, että tilanne on ollut aika pitkään tämä. Liikunnoista ja syömisistä huolimatta. Keho taitaa olla vain jumissa. Olen miettinyt jonkinlaista Detox-kuuria, mutta en vielä tiedä millaista. Asiasta ehkä myöhemmin lisää kun saan hyvän raon perehtyä aiheeseen. Sillä saisi kuonat sun muut kunnolla liikkeelle ja aineenvaihduntaa hereille ja jospa sitten alkaisi taas paremmin tuloksia näkymään, niin vaa'assa kuin kropassa.

lauantai 26. lokakuuta 2013

A Beautiful Body Project

Muistanette taannoin A Beautiful Body Projectin, joka levisi mukavanlaisesti blogeissa niin Suomessa kuin muualla maailmassa? Löysin tämän luonnoksen ns. pöytälaatikostani. Ajattelin heittää nyt tuoreimman kuvan itsestäni tänne, muistuttaakseni itseäni lähinnä, että missä tilassa sitä ollaan kropassa.


Sori romukasat :P

Niin paljon parantamisen varaa. Näen itse varmaan ihan erilailla kuin muut. Mulla on oiva rasvakerros vatsan seutuvilla ja löysää ihoa, etten oikein tiedä miten siitä pääsisi eroon. Luin taasen uusimmasta Fitistä Jutan kirjoituksia ja kuinka hän onkaan oikeassa: "Rasva ei pala vatsoja tekemällä, vaan aerobisella liikunnalla ja syömällä oikein." Ja lisäksi vielä tämä: "Six-pack tehdään keittiössä". Keittiöstähän se kaikki lähtee. Jos nyt rehellisiä ollaan niin taas on sitä leipää tullut pupellettua AIVAN liikaa kiireen ja ahdistuksen keskellä. Nyt niskasta jälleen kiinni ja tänään meni vain yksi viipale ruisleipää. Ja muutoin tänään on menty terveellisillä valinnoilla. Tästä on taas hyvä jatkaa ja katsoa mitä treenaamisen ja kaiken keskellä tapahtuu seuraavaksi kropassani.


sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Pikkujouluhaaste

Aloitin tuossa 15 päivää sitten Facebookissa olevan Pikkujouluhaasteen. Kestää 69 päivää ja joka päivälle on tehtävä näitä liikkeitä. Haaste on tuntunut tähän asti tosi kivalta, ja erityisesti kehoa vahvistavalta. Liikkeet ovat CrossFit-tyylisiä ja ainakin haasteen aloittaja on CrossFitin harrastaja ja tuntuu, että lähes kaikki ryhmässä olevat harrastaa tuota lajia. On se kova laji kuulkaas!

Liikkeinä siis:

Sit up, russian twist painolla (8kg kuula), jalkojen nosto, hoover 1min, punnerrus ja extroja tulee joka viikko ja ensimmäinen extraviikko on takana ja extrana oli air squat x 10/pv. Huomenna tulee toinen extra mukaan kehiin, nähtäväksi jää mikä hurja liike se on. ;)

Ohjeena oli siis aloittaa päivästä 1, jokaista liikettä yksi toisto ja hooveri on joka päivä aina sen minuutin. Extrat on vakitoistoina, kuten kyykky ilman painoa x 10. Nyt menen siis päivässä 15 ja eilinen jäi tekemättä eilen, joten tein sen tänään ns. rästinä. Toistoja oli siis noita kaikkia 14 +15, 1min + 1min, extra 10 + 10. Oli kyllä koko keho kovilla ja lievät tärinätkin päällä.

Makee haaste! Keho ainakin tuntuu olevan vahvempi ja ryhtiäkin on tullut paremmin esille. :)

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Tavoitefarkut

19052013

Nyt päästiin tänne. Tää vaatii multa paljon julkaista tällainen kuva itsestäni. Olisi ollut parempi kuva puhelimessani, värillisenä, mutta se sanoi jälleen kerran sopimuksensa irti ja koneelleni oli ehtinyt tämä huonolaatuinen mustavalkoinen epäselvä kuva, mutta tästäkin näkee jenkkikset. Housut menee hyvin kiinni, ei edes kiristä vaikka siltä näyttää. Nuo jenkkikset on sitä löysää nahkaa, rasvaa, arpikudosta raskauden jäljiltä.

Tämä olkoon nyt muistutuksena itselleni blogin puolella mitä olen tavoittelemassa.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Ongelmana työpaikkaherkut

...ja itsekuri. Itsekuria löytyy kotona ollessa, mutta siitä ei ole tietoakaan työpaikalla sitten! Miten voisikaan olla kun käden ulottuvilla on lähes päivittäin tarjolla pullaa, kakkua, karkkia, keksiä, you say it. Päivitin juuri treenikirjaani tän vuoden puolelle. Kirjasin nuo juoksulenkit sinne, mittailin itseäni hieman, suunnittelin treenejä seuraaville viikoille.

Ensimmäisenä tavoitteena on katsoa tuota itsekuriani työpaikalla. Katselin, että olisi Radio Rockin risteily kahden viikon päästä ja ajattelin sen ottaa ensimmäiseksi etapikseni, ei työpaikkaherkuttelua. Katsotaan miten nämä kaksi viikkoa lähtee sujumaan.

Onko teillä lukijoilla vinkkejä, miten saatte pidettyä näppejänne irti työpaikkaherkuista? 

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Haaste nro 1

Elämä on ollut aika myllytystä ajoittain tässä viime aikoina. Pientä alamäkeä itseni kanssa, taistelua ja arjen pyöritystä. Ja syöminen on taas mennyt retuperälle. Nimittäin leipä tuli kylään pari kuukautta sitten ja jäi. Leipä on ollut mulle aina vihollinen, lihottavaa tavaraa siinä vaiheessa kun sitä syö koko ajan. En oikein osaa leivänsyöntiä pitää kohtuudella, joten tässä tapauksessa se on joko kaikki tai ei ollenkaan. Heitän itselleni siis huomisesta alkaen haasteen numero 1:

Ei leipää, viikkoon. Katsotaan mihin siitä se sitten lähtee, mutta täyskielto leivälle 7 vuorokauden ajan. Ehkä taas muistan miten hyvä olo oli kun leipää ei yksinkertaisesti syönyt, eikä vatsa turvottanut, kilotkin pysyi poissa. Kuituja saa muista asioista, kuten mysleistä, joita tykkään tunkea maustamattoman (tai maustetun) jugurtin sekaan ja smoottieihin.

Välillä kannattaa haastaa itsensä erilaisiin asioihin. Näin saadaan lisäenergiaa ja motivaatiota.



Täältä.