For a long time....

....ja mitä onkaan tapahtunut huhtikuun jälkeen? Liityin Tinderiin ystäväni patistamana, olin kyllästynyt elämääni ja kummallisiin deittijuttuihin. Lopetin deittipalstailut, treffi-ilmoitukset poistin kaikkialta missä niitä oli ja liityin Tinderiin ns. pelaamismielessä. Siitä sain huvini, ilman minkäänlaisia odotuksia.

Ja miten kävikään. Tapasin kesäkuun lopulla miehen. Punapartaisen, pitkähkön, sympaattisen, järjettömän ihanan. Asuu samassa kaupungissa. On kuusi vuotta vanhempi, lapseton, urheilullinen. Olemme pitäneet yhtä kohta seitsemän kuukautta ja edelleenkin tuo jaksaa sykähdyttää mun sydäntä. Välillä on ollut vaikeuksia, kivikkoisia teitä ja polkuja, ylä- ja alamäkiä. Näistä kerron ihan erillisessä postauksessa erikseen.

Muistanette postauksen, jossa kirjoittelin poltetusta sillasta? Otin ko. mieheen yhteyttä uudelleen jokin aika sitten ja annoimme koeaikaa ystävyyssuhteen uudelleen herättämistä varten. Tosin sähköpostin välityksellä toistaiseksi, mutta kuitenkin. Nyt en ole hänestä kuullut hetkeen mitään ja huomaan kaipaavani häntä. Hänellä on ollut elämässään suuria muutoksia tapahtunut ja taitaa olla juuri nämä päivät, jolloin jotain uutta ja ihmeellistä tapahtuu ja hän kääntää uuden lehden elämässään isänä. Toivon kuulevani hänestä pian jotain. Toivon, että koeaika onnistuu ja voimme olla jälleen ystäviä.

Pojan kanssa on ollut erityisen vaikeaa huhtikuun jälkeen. Päivät on ollut todella riitaisia ja vaikeita, haasteellisia. Ja siis todella.... JOKA PÄIVÄ. Voitte uskoa kuinka uupunut olen ollut päivästä toiseen, työpaikka oli ainoa paikka, jossa pystyi lepäämään. Helvetti alkoi yhä uudelleen kun haki tarhasta, päättyi kun vei tarhaan. Nyt yllättäen kahden viikon aikana tilanne on muuttunut täysin. Poika on jälleen omaitsensä! HURRAA!

Ja nyt näin lopuksi kysyn lukijoilta, jos niitä on enää... ;) Mistä asioista toivotte postauksia jatkossa?

Lähde

Päivityksiä

Painonhallinnan lehdykällä on tehty tänään päivityksiä. Kiire on ollut niin töiden kuin lapsen kanssa ja useita menojakin on ollut sen verran, ettei ole ehtinyt ja päivän päätteeksi on ollut niin armottoman väsynyt ettei oikein enää mitään ole jaksanut ajatella.

Mulle saapui hiljattain voimapyörä postissa, johon palaan lähiaikoina blogin puolella kirjoittelemaan. Nyt mietin myös ratkaisuja aerobisen kuntoilun puolelle. Olisiko jossakin suht edullisesti suht pieni aerobinen kuntolaite olkkarin nurkkaan, jonka saisi myös mahdollisesti kaappiin piiloon toviksi vai mitä tekisin. Ilmat alkaa kylmenemään, pyörän renkaat on edelleen pumppaamatta joten pyörälläkään ei poljeta ennen kuin on renkaat kondiksessa. Työpäivät on ollut parin viime viikon aikana melkoisen rankkoja, että aamuvuorojen jälkeen ei ole jaksanut pojankaan kanssa lähteä kävelemään fillarin kanssa.  Viime viikkokin meni stressihorroksessa, nukutti, kiukutti, ärsytti ihan kaikki... jatkuvasti.

Oli pienen arjen irtioton paikka ja kävin ystävien kanssa viikonloppuna Radio Rockin risteilyllä. Teki hyvää. Ei tarvinnut ajatella mitään arkeen, töihin sun muuhun liittyvää. Sai vain nauttia ystävien seurasta ja kuunnella hyvää musiikkia. Sunnuntai aamulla olo olikin vähän sen mukainen. ;)

Nyt asioiden hoitelua ja ruotuun palaamista. Ruotuun ruokavalion osalta palasin sunnuntaina jo, liikunnan saralla tehtävä nyt parannuksia. Nyt on kaksi iltavuoroa peräkkäin, joten aamuisin ei ehdi mitään kun menee aina aamutoimissa, siivoillessa, ruokaa laittaessa, mutta perjantaina ja lauantaina on tehtävä jotain fiksua.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille! :)

Vapaapäivän jumitus

Tänään on taas yhden päivän vapaat käytettävissä. Suht pitkiä työputkia ja eilen tein 13h työvuoron jälleen kerran. Sitä herää ihmettelemään vapaaseen aamuun, että mitähän sitä tänään. Flunssaa pukkaa, ranne on kipeä (jännetupentulehdus todennäköisesti) ja kauhea jumitus.

Aurinko paistaa, joten suunnataan pojun kanssa kävelylenkille tässä aamupäivällä (kunhan pikku-E lopulta saa syötyä aamupalansa). Tuo saa ottaa pyörän alleen ja minä sitten reippailen siinä vieressä. Samalla käydään hakemassa luumuja kotitaloni pihalta.

Sääkin on selkeästi syksyinen. Lämpötilat tulee olemaan varmaan vielä pitkään korkeimmillaan 20 kieppeillä, mutta aamut on selvästi viileämpiä ja se on musta tosi kivaa. Aamulla kun lähtee töihin niin saa hetken hengittää raikasta syysilmaa ja syksy todellakin tuoksuu. ♥

Aurinkoista keskiviikkoa!

Painosta asiaa

Kävin vaa'alla tänä aamuna pitkästä aikaa ja totesin painoni nousseen sen verran, että nyt riittää. Tämän aamun paino oli 65,2 kg. Kyllä tämä vähän kirpaisi, vaikka ei se tunnu kovin monelle olevan hirveän paljon, mutta jos on vähimmillään painanut tämän elämäntapamuutoksen aikana alle 62kg niin kyllä tämä ottaa pattiin.

Muutto on sekoittanut kuntoiluja, samoin työpaikkaherkuttelu. Se kirottu työpaikkaherkuttelu! Joka päivä jotain kakkaa tunkemassa suuhun ja ihmekkös kun alkaa väsyttämään kummasti, eikä jaksa tehdä mitään, päätä särkee ajoittain enemmän. Ja jos ei työpaikalla ole ottamassa mitään kahvin kanssa tarjolla olevista herkuista niin muut tuputtaa: "Otahan tyttö tuosta keksiä/suklaata/kakkua/you say it, kyllä sulla on varaa, syösyö". Ikävästi vaan tuo mässääminen näkyy sitten vyötäröllä ja yleisolossa.

Suunnitelmana olisi nyt laittaa blogin laitaan ns. painopäivyrin kun heti keksin millainen se on ja saan sen laitettua. Päivyriin on tulossa myös mittoja vyötäröstäni. Ideana on kuitenkin pääasiassa muistuttaa itseäni mitä olen tekemässä ja mitä tavoittelen ja haluan jakaa nämä juttuni lukijoiden kanssa.

Lähde

Kävin juoksemassa tuossa yksi päivä. Kokeilin pitkästä aikaa kuntoani. Polveen ainakin otti jonkin verran, mutta johtunee vanhasta vammasta ja siitä, että ei ole tullut aktiivisemmin käytettyä polviani kuin mitä normaalisti. Olo oli aika huikea tuon jälkeen, mutta en kuitenkaan ollut kovin tyytyväinen yleiseen suoritukseeni. Yleensä jaksan paremmin tuollaisia lenkkejä, mutta nyt otti sen verran koville, että lenkin jälkeen söin rahkan ja nukahdin hetkeksi.

170713

Nyt skarpataan!

Coming up!

Hei kuulkaas. Kun mulla on ollut motivaatio ihan hukassa, ja kauheat muuttostressit sun muut päällä niin otan uuden ryhtiliikkeen (moneskohan ryhtiliike tämä sitten on tälle vuodelle?) uudessa kodissamme. Tänne on tulossa mm. mittoja, kuvia, sekä tarkennettuja liikuntasuunnitelmia, ruokapäiväkirjoja. Saan itselleni konkreettisesti väännettyä rautalangasta itselleni, mitä olen tekemässä.

Ja jotta tästä ei tulisi muiden liikuntablogien lailla täydellistä liikuntablogia, niin toki muutakin elämää tulen täällä selostamaan ihan niin kuin tähänkin asti. Olisiko lukijoilla toiveita julkaisujen aiheiden suhteen? :) Sana on vapaa!

"Tyhmä äiti"

Että sellaista. Täällä on selkeä "tyhmä äiti" -vaihe. Sehän on tyhmää äidiltä kun tuputtaa puuroa, eikä anna leikkiä puhelimella tai toruu jostakin asiasta, mitä ei saisi tehdä. Kaikkihan on nyt hölmöä ja tyhmää. Vapaapäivä on mennyt rankasti lapsen huutoa ja kiukkua kuunnellen, komentaen pahoilta tekosilta. Päästiin ulos asti vasta puolen päivän jälkeen, tunnin mittaisen lounastaiston jälkeen. Pojalla oli kaikki hyvin kun sai pyöräillä ja käytiin puistossa, jätskillä ja vaikka mitä. Kotimatkalla taas kaikki oli ihan pielessä ja kotona potalla istuessaan huusi sitten päin naamaa "PERKELE" ja "VITTU". Hohhoijaa sanon minä. Jouduin tänään takuuvarmasti 257 kertaa laskemaan sataan, etten rähjäisi ja edelleenkin pantaa puristaa ja tekisi mieli rähistä vähän.

Tässä satuin myös pohdiskelemaan samaan aikaan sitä, että miten voisin tavata miehiä. En haluaisi palata deittipalstoille enää, mutta alkaa vaikuttamaan siltä, että saattaa olla ainoa tie onnelliseen parisuhteeseen tällaisessa elämäntilanteessa. Aivan kaikki miehet ei välttämättä ymmärrä, että en kykene tapaamaan miestä jatkuvasti, alkuun tapaamiset olisi vain joka toinen viikonloppu, ehkä joskus muulloinkin jos sattuu lapsenhoitoapu kohdilleen. Eikä lapsen kanssa miesten tapaaminen oikein tunnu onnistuvan missään leikkipuistoissa yms. Näen ympärillä hirmu paljon onnellisia perheitä, jollain yksinäisellä saattaa olla sormus sormessa jne. jolloin on myös vaikea lähestyä. Eikä kukaan tunnu lähestyvän naista, jolla on lapsi mukana leikkipuistoissa, torilla, lenkillä. Useat tuntuu sanovan, että kyllä joku lähestyy kun käyt jossain. No, minähän käyn! Koko ajan! Samoissa paikoissa...

Entäs sitten kun on esim. feisbuukissa kavereina sellaisia miehiä deittipalsta-ajoilta, joita ei ole ehtinyt tavatakkaan ja kaikki sattuu kysymään, että koskas ehdit näkemään. Sitten kun lähdetään sopimaan jotain ajankohtaa niin esteeksi tulee mun vuorotyö, hänen työ, mun satunnaiset vapaapäivät, jolloin hänellä on muuta  tai päinvastoin jne. Eikä minulla todellakaan lomia tule olemaan seuraavien kuukausien aikana. Onpas hankalaa!

Ehkä mun pitäisi vain tyytyä siihen mitä on, ja siihen, etten tule tapaamaan toviin ketään. Ystäviäkin on hankala vuorotyöläisenä tavata.

Niin! Ja minähän pääsen muuttamaan heinäkuussa! :)

Ryhtiliikettä!

Nyt kun aletaan palautumaan arkeen niin otetaan ryhtiliikettä. Sairastelun ohella syömiset oli mitä sattuu ja se näkyy myöskin turvotuksena kehossani. Huomenna käyn hilpaisemassa lenkin, johon kuuluu myös pyöräosuus vieden pyörä samalla huoltoon.

Nyt olen katsonut enemmän mitä eväitä vien töihin, ja mitä kotona syön. Leivät jää pois taas, turhaa ylimääräistä hiilihydraattia minulle, ja leipähän tunnetusti myös turvottaa melkoisesti vatsanseutuani. Toisille se sopii ja toisille ei. Hiilihydraatit otan jostain muualta mieluummin.

Eväinä on toiminut hyvin töissä esim. puuro, rahkasetti ja banaani varuilta jos vielä jää nälkä ja yleensä sekin tulee syötyä. Vettä juon runsaasti pitkin päivää ja kahvia menee luonnollisesti kotona ja töissä PALJON. Ehkä ei hirveän hyvä juttu, mutta mä niin tykkään kahvista. Ilman sitä olen kamalan kiukkuinen.

Alla esimerkkejä päivän seteistä. Näiden lisäksi tietysti paljon muutakin. Rahkaa on 250g, mustikoita, pähkinöitä, gojimarjoja, kaakaonibsejä ja lounaaksi vedin pannukasviksia ja kanaa sekä raejuustoa.

Tulossa: sunnuntaina otan yhden vertailukuvan yksissä farkuissani ja katson mitä ryhtiliike tuo tullessaan sen avulla. Niissä farkuissa näkee erittäin hyvin mitä ylimääräistä mun vatsanseudulla on! 

Äitienpäivä

..."Mä haluun nukkuu", sanoo pikku-E. Kello on kuusi aamulla ja kirjoittelen pikaisesti tänne. Parinkymmenen minuutin päästä lähdetään kohti mummolaa ja sieltä itse hilpasen töihin. Herätessäni aamulla tuumailin, että ykskin joka minulle toivottaa äitienpäivää, saa tuta pientä kiukkua. Nimittäin mulle ei toivota äitienpäivää kukaan muu kuin oma lapsi. En minäkään toivottele äitienpäivää niille, jotka ei mun äitejä ole. Mulla on yksi äiti ja mummi, jotka saavat toivotukseni. ;)

Töiden jälkeen on luultavasti äitienpäiväkahvit mummolassa ja sitten pitäisi saapua kotiin pojun  kanssa. Huomenna tuo pääsee taas päiväkotiin. Viikonloput olen pyrkinyt pitämään pojulla viikonloppuina. Onneksi mun vanhemmat mielellään hoitaa pojua silloin kun mun lapsiviikonloppuna olen töissä. Olisi aika kurjaa laittaa kolmevuotias päiväkotiin lauantaina/sunnuntaina.

Meidän yhteiset viikonloput on useimmiten siis arkipäivinä ja silloin pyrin järjestämään kaikenlaista mukavaa tekemistä. Yleensä arkena ei saada lapsikavereita kun isolla osalla meidän lähipiirissämme on päivätyö, arkityö tai miksikäs sitä kutsutaan kun me taas elämme vuorotyöläisen elämää. :)

Aurinkoista päivää kaikille! Huomasittekos, mä en toivottanut äitienpäivää! ;)

Viikonloppu

Niin se viikonloppu vierähti ja itselläni on kerrytettynä aikamoiset univelat vielä kaiken lisäksi. La-su välisenä yönä ei tietenkään tullut laivalla nukuttua kuin koiranunta muutaman tunnin ja sunnuntai-iltaan asti meni koomaten kunnes sain viestin Pikku-E:n isältä, että ovat matkalla päivystykseen. Tunnissa lähdin myös sinne. Huoli oli suuri ja väsymys tiessään sen myötä.

Pojalle oli iskenyt taas laryngiitti, tiesin, että tässä on edessä hankalahko yö. Spirojen ja kortisonien jälkeen tila rauhoittui ja pääsimme lääkärin luvalla kotiin yöksi. Nappasin siis urhean pikkumiehen kotiin suunniteltua aiemmin ja varauduin valvomiseen. Pari hassua tuntia tuli nukuttua kun alkoi taas haukkumiset ja hengityksen vinkumiset. Ikkunaa auki, poitsua kohoasentoon, jossa itsekin olin. Välillä istuttiin ikkunan edessä, jotta saisi kylmää ilmaa hengitettäväksi. Ehkä aamuneljältä tilanne rauhoittui ja nukuttiin neljä tuntia lisää.

Eilinen on siis mennyt osin koomaten ja pinnistellen hereillä. Kävimme myös kolmevuotis-neuvolassa, jossa Pikku-E suoriutui hienosti tehtävistä ikätasonsa mukaisesti. Hauskoja kommelluksia oli, myöskin osoitti kärsimättömyyttään. Kasvukontrolliin joudutaan todennäköisesti, jossa seurataan kasvua tiheämmin. Niin pieni ikäisekseen ja päänympärys + pituus heittää yhdessä kasvukäyrää alemmas.

Flunssakin oli iskemässä pahana lauantai-aamuna, mutta sitten oli tiessään. Laivalla se hiipi salakavalasti sunnuntai-aamuna uudelleen ja nyt on vähän sen mukainenkin olo. Aamuisin joutuu tyhjentämään päätä urakalla ja yskimään, että lima irtoaisi ja sitten helpottaa loppupäiväksi. Outo flunssa.

Jospa tässä nyt yrittäisi päästä oudosta flunssasta niin palautuisi taas urheiluaktiviitteihin. Tänään sitten palaudutaan yhdeksi päiväksi töihin ja sitten on taas kaksi vapaapäivää.

Hyvää tiistaita lukijoille!

Huoltajuudesta lyhyesti

Yksinhuoltajuus on liian rajattu määritelmä. Kyseessä on oikeasti yhteishuoltajuus, mutta kuitenkin tämä on kaikkea muuta. Pikku-E:n isä tapaa lasta joka toinen viikonloppu, useamminkin jos haluaa. Teen suurimman kasvatustyön ja suurimmat päätökset kertoen niistä myös lapsen isälle ja kuulen hänen mielipiteensä mielelläni.

Käytännössä tämä huoltajuus siis on hyvin rinnastettavissa yksinhuoltajuuteen ja näin ollen käytän sitä määritelmää. Jos kyseessä olisi ns. fifty-fifty -tapaaminen tai joka toinen viikonloppu sekä extrat + isä asuisi samassa kaupungissa, puhuisin yhteishuoltajuudesta sen täydessä merkityksessä.

Arki ei ole aina helppoa, mutta sitäkin ihanampaa kun vaikeista vaiheista pääsee yli. Inhottavia aikoja ovat sellaiset, joissa lapsi huutaa tunnista toiseen, etkä tiedä miksi ja yrität viihdyttää lasta saaden päähäsi dvd-koteloita tai kirjoja (joista muuten tulee hienot mustelmat naamaan, been there) tai selvittää mikä on vialla. Sitten alkaa ottaa pannuun kun et tiedä enää mitä voisit tehdä, etkä etenkään voisi antaa lasta kumppanille ja lähteä itse päästelemään savuja ulos.

Parasta on se, että tällaisen jälkeen lapsi tulee sanomaan, että äiti sä oot paras. Siitä tietää, että lapsi nimenomaan luottaa suhun, ettet lähde pois silloinkaan kun ottaa pannuun. ♥

Tällä välin kun kirjoittelin tätä teksti, lapsi sai aikaan valtavan sotkun. Miljoonat kynät lattialla levällään, televisio pauhaa ja lelulaatikko tyhjennetty. Tämä äiti siis lähtee siivoamaan nuo sotkut ja kaappaamaan maailman ihanimman lapsen kainaloon lueskelemaan kirjoja.

Viha-rakkaussuhde

Google

Miten voi rakastaa ja vihata yhtä paljon pientä lasta? Tällainen tilanne tulee varmasti jokaiselle äidille vastaan lapsiarjessa. Yksinhuoltajana on aika hankalaa jättää lapsi toiselle vanhemmalle ja lähteä itse ulos tuulettumaan tai tekemään juuri sitä mikä saa hermot palautumaan.

Kohta kolme (3!) vuotta täyttävä Pikku-E kokeilee rajojaan tällä hetkellä jatkuvasti ja tämän myötä tän äidin hermot napsahtelee tämän tuosta. Puhetta ei uskota, sitten mennään huutamiseen, jäähyyn, kielletään kivat jutut, mikään ei auta. Kaupassa käynti tuon kanssa sentään onnistuu lahjomalla tikkarin ostolla reissun päätteeksi, jos istuu nätisti kärryissä. Nih.

Pikku-E osaa vaatia asioita, jos ei saa haluamaansa juuri sillä punaisella minuutilla sekunnilla alkaa ihan suunnaton huuto, raivo, tekoitku. Toistetaan sitä haluamaansa asiaa miljoona kertaa eikä auta, että sanon "odota pieni hetki, ripustan pyykit/laitan tiskit/olen vessassa/you say it". Eikös kuulostakin hyvin ärsyttävältä? :) Voisin kuvastaa lastani tällä hetkellä aikapommina!

Baby Jack

Entä sitten se äidinrakkaus? Tää on ihan sanoinkuvaamatonta. Kaikki hassut jutut, mitä tuo sanoo, kertoo ja tekee saa mut nauramaan ja rakastamaan entisestään. Miten pieni keksii ja oivaltaa asioita, oppii pyöräilemään, hyppimään yhdellä jalalla ja kertomaan pieniä tarinoita. Sydän pakahtuu kun lajittelee lapsen pieniä vaatteita kirppismyytäviin (juuri äsken hinnoittelin muutaman vauvavaatteen), katselee vanhoja kuvia. Sitä oivaltaa kuinka lyhyt tämän taaperoaika on, ja koittaa ottaa entistä paremmin kaiken irti tällaisesta ajasta. Kohta tuo menee ja tulee miten haluaa, eikä todellakaan tahdo kulkea äitinsä seurassa.

Google

Koko ajan on muistettava, että lapsi tarvitsee paljon rakkautta ja rajoja. Siksihän lapsi uskaltaa kokeilla vanhempiensa hermoja pitkin lapsuusiän, myös aikuisiällä (niin kuin minä joskus vääntäydyn hankalaksi vanhempieni edessä, vieläkin). Lapsi luottaa vahvasti siihen, että äiti tai isä ei katoa elämästään silloin kun elämä on vaikeaa. Aika hieno tunne loppujen lopuksi. Vaikka arki on toisinaan äärimmäisen raskasta yksinhuoltajana ollessa, nautin siitä suuresti. 

Google