Vuorotyötreenaaminen

Vuorotyötreenaaminen on tullut silloin tällöin esille nettimaailmassa ja tämä on välillä pohdituttanut minuakin.

Miten sovittaa kunnollinen ja monipuolinen treeni vuorotyön ja yksinhuoltajuuden sekä parisuhteen keskelle? Milloin ehtii treenaamaan ja minkä verran? Mitkä asiat tulisi ottaa huomioon? Huonojen yöunien vaikutus treenaamiseen ja työntekoon? Entä riittääkö vuorokaudessa tunteja tähän kaikkeen?

Välillä tuntuu, että voisi luovuttaa ihan kaiken suhteen. Ihan sama miltä näytän, ihan sama miten syön, ihan sama tuleeko treenattua, mutta sitten mieleen palautuu ne ajat, jolloin painoin 25kg enemmän. Ja vaakakin kotona muistuttaa viikottaisesta punnituksesta. Tällä hetkellä vaakalukema ei näytä todellakaan hyvältä. Pitkän rankan lapsikiukuttelun, huonon ruokavalion, parisuhteen (onko tää muka syy, EI!) ja lähes nollilla ollut urheilu on aiheuttanut useamman kilon painonnousun. Tästä onkin hyvä ottaa itseään taas niskasta kiinni (kuinkahan monta kertaa olen ehtinyt tämänkin sanomaan?) ja tehdä asialle jotain.

Siispä. Tankotanssi alkaa uutena lajina minulle, kokeilen muutaman kerran verran ja katson tuleeko jatkoja samalle salille, jonne ostin kymppikortin. Alan siis käymään kuntosalilla lapsenhoidon järjestymisen puitteissa ja vähintään kerran viikossa pääsen tankotanssia ihmettelemään. Tämän lisäksi olen asettanut itselleni vuodelle 2015 tavoitteita:

Avauduin Miehelle yksi päivä siitä, ettei oikein pääse käyttämään salin kymppikorttia kun kukaan ei ehdi auttamaan lapsen hoidossa. Äiti on lupautunut hoitamaan tiistaisin helmikuun loppuun asti, mutta viikossa on monta muuta päivää, jolloin voisi käydä salilla, ryhmäjumpissa ja sun muuta. Mies saattoi alkaa ajattelemaan asiaa minunkin kantaa tässä parisuhteessa. Vaikka lapsi ei ole hänen, lapsi on silti mukana parisuhteessa hyvin tiiviisti, joten hieman vastuuta pitäisi jakaa toiselle. Ei, en pakota, mutta tarjoan mahdollisuutta siihen, että voisi tutustua lapseeni ilman minua silloin tällöin, puuhastella "miesten" juttuja ja muuta kivaa. Hän lupasi ajatella asiaa, jos saisi omat aikataulunsa sovitettua niin, että antaisi minullekin silloin tällöin tunnin kahden mahdollisuuden treenata. Hänen treeniaikataulunsa on niin vaihteleva viikottain ja vaihtelee myöskin työpäivät. Välillä on viikkoja, jolloin hän tuntuu treenaavansa/pelaavansa useammin kuin me näkisimme. :D

Ja HAA! Veljeni on auki neljä lapsen hoitokeikkaa, joten hänenkin kanssa tulisi sopia treenihetkeni. ;)

Kirjoittelen tästä aikataulun sovittamisesta pitkin blogia, miten tämä kaikki onnistuu siis vuorotyön, lapsen hoidon, parisuhteen ohella. Tässä onkin jo vähän kirjoitettuna omia ajatuksia.

Suhteet

Viime aikoina on tullut paljon pohdittua suhteita. Oli sitten kyse ystävyyssuhteista, parisuhteista tai perhesuhteista. Perheessä yksi jäi pitkälle sairaslomalle viime vuoden puolella ja olen joutunut oman elämän ohella auttamaan häntä kovin paljon. Olen luopunut viikkojen aikana paljosta, ja huomannut, että oma elämäni on toisarvoista. Niinhän sen ei pitäisi olla. Ja sama rumba alkaa uudestaan, tosin yritän muistuttaa itselleni, että tämä on vain väliaikaista ja yritän löytää pieniä positiivisia puolia: puolen tunnin juoksulenkki, kauppareissurauhat, ehkä hetken treffitilaisuus. On taas hetken paikka olemassa, johon voin Pikku-Een viedä vähäksi aikaa. Ja se on kesä tulossa!

Olen joutunut luopumaan jopa yhdestä hyvästä ihmisestä viime vuonna, kummankin poltettua omalta osalta sillat takanamme. Luultavasti väärinkäsityksiä, mutta asiaahan ei voi setviä millään lailla vaan haukutaan toisemme pystyyn. Ei yritetä edes ymmärtää. Ehkä toisaalta hyvä näin, koska tiedän toisella olleen tunteita liikaa pelissä, joita mulla itselläni ei ollut antaa hänelle. Olen kieltämättä kaivannut hänen fiksuja ja hauskoja juttujaan. Toista hänen kaltaistaan ei ole, mutta minkäs teet. Life is going on. Tätä kun on jälkeenpäin pohtinut niin olisiko pitänyt ehkä antaa omillekin tunteille tilaa? Vai olisiko silloin yrittänyt liikaa ja pilannut myös sillä tavalla tämän ihmissuhteen? Olisiko silloin valehdellut itselleen vai olisiko koko juttu kääntynyt hyvään suuntaan? Lopulta olin hänelle virtuaalikaveri, ehkä hän ei olisikaan ollut sen arvoinen.

Parisuhteet? Mitä ne on?

Niitä on vaikea rakentaa millekään pohjalle kun yksistä treffeistä ei päästä sen pidemmälle. Sanotaan, että oli tosi mukavaa, nauretaan treffien aikana, jutellaan ja löydetään paljon yhteisiä piirteitä ja lopuksi halataan ja kävellään eri teille tietäen, että ei. Miksi ei? Mulla on ollut kiinnostusta taas enempi erääseen mieheen, ehkä toiseenkin, mutta ei niistä sitten sen koommin ole kuullutkaan pahemmin mikä on tosi harmi. Olen ottanut yhteyttä oma-aloitteisesti uudestaan ja kysellyt kahville vaikkakin vaan kavereiden kesken. Tässä vaiheessa olisi se ensijännitys pois pelistä ja pääsee ehkä syvemmin tutustumaan toiseen ihan ihmisenä. Mutta ei. Minkäs teet. Kiireitä, töitä, treenejä... Onko noi vähän liian samanlaisia ihmisiä kuin minä? :)

Sosiaalisuudesta hieman. Mun on ollut viime aikoina hirveän vaikea lähteä yksin liikkeelle. Tarvitsen jonkun ns. turvakseni, tuekseni. Kun on ollut tarpeeksi kauan itsekseen ja ystävien kanssakaan ei saa aina sovittua tapaamisia silloin kun kummallekin sopisi ja tuntuu, että muut käy koko ajan jossain ja minä kyyhötän itsekseni kotona kutomassa villasukkia tai treenaan yksin tai olen töissä tai kun ystävät kysyy hauskanpitoon niin mulla on lapsi kotona.. Hankalaa! Sitten kun kerrankin olisi aikaa niin kukaan ei ole liikenteessä, tavoitettavissa, en saa edes puolen tunnin kahviseuraa kahvilaan.

Kun lapsen kanssa lähtee leikkipuistoon, tuntuu, että ympärillä on erilaisia sisäpiirejä. Niihin on vaikea päästä sisään kun ei tunne ketään ennestään. Käyn pikku-E:n kanssa leikkipuistoissa kun aikaa on, kerran kahdesti viikossa ehkä. Vuorotyöarjessa on oma haasteensa ja kotona on kotityöt tehtävänä ja siinä samalla yrittää treenata omien tavoitteiden mukaisesti.

Kaikki kuvat Googlesta

Painosta asiaa

Kävin vaa'alla tänä aamuna pitkästä aikaa ja totesin painoni nousseen sen verran, että nyt riittää. Tämän aamun paino oli 65,2 kg. Kyllä tämä vähän kirpaisi, vaikka ei se tunnu kovin monelle olevan hirveän paljon, mutta jos on vähimmillään painanut tämän elämäntapamuutoksen aikana alle 62kg niin kyllä tämä ottaa pattiin.

Muutto on sekoittanut kuntoiluja, samoin työpaikkaherkuttelu. Se kirottu työpaikkaherkuttelu! Joka päivä jotain kakkaa tunkemassa suuhun ja ihmekkös kun alkaa väsyttämään kummasti, eikä jaksa tehdä mitään, päätä särkee ajoittain enemmän. Ja jos ei työpaikalla ole ottamassa mitään kahvin kanssa tarjolla olevista herkuista niin muut tuputtaa: "Otahan tyttö tuosta keksiä/suklaata/kakkua/you say it, kyllä sulla on varaa, syösyö". Ikävästi vaan tuo mässääminen näkyy sitten vyötäröllä ja yleisolossa.

Suunnitelmana olisi nyt laittaa blogin laitaan ns. painopäivyrin kun heti keksin millainen se on ja saan sen laitettua. Päivyriin on tulossa myös mittoja vyötäröstäni. Ideana on kuitenkin pääasiassa muistuttaa itseäni mitä olen tekemässä ja mitä tavoittelen ja haluan jakaa nämä juttuni lukijoiden kanssa.

Lähde

Kävin juoksemassa tuossa yksi päivä. Kokeilin pitkästä aikaa kuntoani. Polveen ainakin otti jonkin verran, mutta johtunee vanhasta vammasta ja siitä, että ei ole tullut aktiivisemmin käytettyä polviani kuin mitä normaalisti. Olo oli aika huikea tuon jälkeen, mutta en kuitenkaan ollut kovin tyytyväinen yleiseen suoritukseeni. Yleensä jaksan paremmin tuollaisia lenkkejä, mutta nyt otti sen verran koville, että lenkin jälkeen söin rahkan ja nukahdin hetkeksi.

170713

Nyt skarpataan!

Mikä päivä, mikä maa, mikä valuutta...?

Neljä yövuoroa lusittu. Ja miten kroppa reagoi? K-A-M-A-L-A-S-T-I!

Mun maha on ollut tosi kipeä nää yöt, turvottaa, on ollut ähky olo melkein koko ajan, hirveitä ruoansulatusvaivoja vaikka ei oisi moneen tuntiin syönyt mitään. Unirytmin sai kyllä käännettyä ihan hyvin, että jaksoin valvoa yöt ja päivisin sain nukuttua.

Kun kroppa ei toimi, niin ei toimi mikään muu. Meinasin eilen lähteä juoksemaan pitkästä aikaa, mutta olo oli niin kamala iltapäivällä, että en oikein tiennyt miten päin pitäisi olla. :(

Sitten on toi pääkoppa sekaisin. Säpsähtelen vieläkin tajuten, että pitikö tänään olla hammashygienialla aika, entä pankissa? Joko huomenna pitää mennä töihin? Missä pikku-E on? Tänään ei ole muuta kuin tuon pojun hakemista mummiltaan, ja huomenna vasta alkaa arkeentuminen, ja asioinnit. Elin koko yövuorojakson ajan aina päivän edellä enkä oikein sisäistänyt missä vuorokauden ajassa mennään. Toivottavasti huomisaamuun tämäkin olo on tasaantunut.

Hyvää maanantaita siis! Ja hyvää vapaapäivää mulle, kaksi sellaista! :)

Äitienpäivä

..."Mä haluun nukkuu", sanoo pikku-E. Kello on kuusi aamulla ja kirjoittelen pikaisesti tänne. Parinkymmenen minuutin päästä lähdetään kohti mummolaa ja sieltä itse hilpasen töihin. Herätessäni aamulla tuumailin, että ykskin joka minulle toivottaa äitienpäivää, saa tuta pientä kiukkua. Nimittäin mulle ei toivota äitienpäivää kukaan muu kuin oma lapsi. En minäkään toivottele äitienpäivää niille, jotka ei mun äitejä ole. Mulla on yksi äiti ja mummi, jotka saavat toivotukseni. ;)

Töiden jälkeen on luultavasti äitienpäiväkahvit mummolassa ja sitten pitäisi saapua kotiin pojun  kanssa. Huomenna tuo pääsee taas päiväkotiin. Viikonloput olen pyrkinyt pitämään pojulla viikonloppuina. Onneksi mun vanhemmat mielellään hoitaa pojua silloin kun mun lapsiviikonloppuna olen töissä. Olisi aika kurjaa laittaa kolmevuotias päiväkotiin lauantaina/sunnuntaina.

Meidän yhteiset viikonloput on useimmiten siis arkipäivinä ja silloin pyrin järjestämään kaikenlaista mukavaa tekemistä. Yleensä arkena ei saada lapsikavereita kun isolla osalla meidän lähipiirissämme on päivätyö, arkityö tai miksikäs sitä kutsutaan kun me taas elämme vuorotyöläisen elämää. :)

Aurinkoista päivää kaikille! Huomasittekos, mä en toivottanut äitienpäivää! ;)

Ongelmana työpaikkaherkut

...ja itsekuri. Itsekuria löytyy kotona ollessa, mutta siitä ei ole tietoakaan työpaikalla sitten! Miten voisikaan olla kun käden ulottuvilla on lähes päivittäin tarjolla pullaa, kakkua, karkkia, keksiä, you say it. Päivitin juuri treenikirjaani tän vuoden puolelle. Kirjasin nuo juoksulenkit sinne, mittailin itseäni hieman, suunnittelin treenejä seuraaville viikoille.

Ensimmäisenä tavoitteena on katsoa tuota itsekuriani työpaikalla. Katselin, että olisi Radio Rockin risteily kahden viikon päästä ja ajattelin sen ottaa ensimmäiseksi etapikseni, ei työpaikkaherkuttelua. Katsotaan miten nämä kaksi viikkoa lähtee sujumaan.

Onko teillä lukijoilla vinkkejä, miten saatte pidettyä näppejänne irti työpaikkaherkuista? 

Mitäs seuraavaksi?

Eilen oli teorioita koulussa viimeisen kerran, joka tarkoittaa sitä, että tällä erää ei koulun penkille enää mennä toviin. Isot koulukirjapinot vaihtuu romaaneihin, mikä ilahduttaa mua ihan suuresti. Pääsen rentoutumaan enemmän urheilun ja kivojen asioiden parissa, ehkä jopa sosialisoidun paremmin. ;)

Pikku-E saa äitinsä myös kokonaan takaisin, ei tarvitse minua enää jakaa koulun kanssa. Ensi viikolla on enää näytön paikka Nurmijärvellä, ja sitten alkaisi niitä papereita tulemaan koulusta. Työt alkaa jo tänään n. kuukauden sopimuksella alkuun ja sitten ryhdytäänkin vuorotteluvapaasijaiseksi kunhan vaan paperit tulee sovitusti ajallaan koulusta ja tutkintolautakunnalta.