Näytetään tekstit, joissa on tunniste Toiveita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Toiveita. Näytä kaikki tekstit

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Unelmavartalo?

Millainen on unelmavartaloni? Itselläni on kropassa epäkohtia, joita yritän työstää tavalla tai toisella. Ongelma-alueeni on erityisesti vatsa. Se on venynyt ja vanuttunut raskauden aikana ja ennen raskautta olin kovin paljon ylipainoinenkin. Ne kilot mitkä on lähtenyt, näkyy vatsassani myöskin tyhjänä etureppuna, raskausarpineen päivineen.

Sitä puhutaan, että kyllä se iho kiristyy ajan myötä. Kuinka kauan mun pitäisi siis odottaa sitä ihon kiristymistä? Synnytyksestä on kohta aikaa kolme vuotta ja mulla on tyhjä pussukka vatsallani. On sitä rasvakerrostakin siinä, jota täytyisi unelmieni vartaloani varten sulattaa pois.

Haluaisin litteämmän vatsan. Käsivarsiini jonkin verran muotoa. Pakaroihin pyöreyttä. Ratsupussit pois sisäreisiltä. Sitten olisin todella tyytyväinen. Ei vaan. Nimenomaan oon nytkin tyytyväinen ottaen huomioon sen, että olen laihtunut 20 kiloa. Se on ollut yksi suurimmista saavutuksistani, josta olen ylpeä. Kaikki nuo haluni on kovan työn takana, seuraavia tavoitteitani, mutta eivät pakollisia. Ajatukseni unelmavartalostani on lähinnä se, että miltä musta itsestäni tuntuu olla kropassani. Itsevarmuus on sitä mun unelmavartaloani, vaikka se ei ole sitä fyysistä puolta. Uskoisin olevani entistä itsevarmempi kun saan ryhtiä kroppaan työstämällä eri lihasryhmiä, saamalla vatsastani rasvakerrosta pois ja ihoakin kiristymään toivon mukaan, ajan myötä.

En kiirehdi kohti unelmavartaloani. Kiireettömällä työllä ja monilla eri tekijöillä pääsee jo pitkälle ja pysyviin tuloksiin. Ihailen sellaisia ihmisiä, joilla on järjettömästi itsekuria mm. treenaamista kohtaan ja jopa tarpeeksi aikaa keskittyä siihen treenaamiseen ilman lasta. Lapsi on jonkin asteen rajoite, mutta ei se tietenkään rajoita täysillä. Vuorotyö vaikuttaa myös pitkälti tähän projektiini.

Ihmeellisiä ihmisiä ovat myöskin ne, jotka saa pienellä treenaamisella isoja tuloksia, mutta taitaa siinä vaikuttaa pitkälti se rasvamäärä kehossa! ;) Rasva on se, mikä ei ihan hirveän helposti lähde, eikä todellakaan lyhyessä ajassa. Helpompaa olisi varmaan jos olisi oma ns. tukihenkilö, joka tsemppaa, kannustaa, patistaa, vahtii. Tukihenkilö vois olla myöskin samassa duunipaikassa kuin minä (haaveilee mahdottomuuksia), jolloin voisi vahtia kahvihuoneen herkutteluja. :P




keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Asuntokauppoja

On tullut aika elämässäni, jolloin etsin omaa asuntoa. Tämä asunto, jonka joskus tulen ostamaan tulisi olemaan elämäni toinen omistusasunto. Kävin viime viikolla pankissa, jossa sovittiin kohtuullisen suuruisesta lainasta elämäntilanteeseeni nähden ja ajatellen, että elämiseen ja jopa säästämiseen jää riittävästi rahaa.

Lähdin erääseen kolmion tarjouskauppaan mukaan maanantaina ja tänään sain viestin, että tarjousta ei hyväksytä syyllä, että tarjoukseni on liian kaukana myyjän omasta tavoitteesta. Taustoja voisin sen verran kertoa, että asunto on ollut useamman kuukauden myynnissä, alunperin n. 140k euron pyyntihintaan ja muutettuaan tässä hiljattain tarjouskauppaan lähtöhinta tippui 119k euroon. Taloyhtiössä on tulossa viiden vuoden sisällä useita isompia remontteja ja näin ollen en ymmärrä mikä mahtaa olla myyjän tavoite. Vastike on tällä hetkellä jo suht kova ja menee mahdottomaksi isommalla myyntihinnalla tulevien remonttien myötä. Jännä juttu.

Mulla on toinen asuntoehdokas tiedossa ja taidan lähteä sitä yrittämään. Siinä vastike on paljon alhaisempi kuin kolmiossa, asunto on kaksio, mutta isompi kuin tämä nykyinen ja pohja on kiva siihen nähden, millaisessa asunnossa tällä hetkellä asumme. Kaiken tällaisen asuntopohdintojen prioriteettina on kuitenkin se, että pääsisin maksamaan sitä omaa asuntoa. Riippumatta muutammeko kaksioon vai kolmioon. Isommassa kaksiossa mahtuisimme vallan hyvin asumaan vielä pari kolme vuotta, kunnes pikku-E menee kouluun. Ja siihen aikaa on n. 3v vielä. Ainahan asunnon voi tarpeen vaatiessa myydä ja etsiä isompaa. Elämäntilannekin voi olla hieman eri parin vuoden päästä, jos vaikka sen unelmien prinssin löytäisi. ;)


Google


Tavoitefarkut

19052013

Nyt päästiin tänne. Tää vaatii multa paljon julkaista tällainen kuva itsestäni. Olisi ollut parempi kuva puhelimessani, värillisenä, mutta se sanoi jälleen kerran sopimuksensa irti ja koneelleni oli ehtinyt tämä huonolaatuinen mustavalkoinen epäselvä kuva, mutta tästäkin näkee jenkkikset. Housut menee hyvin kiinni, ei edes kiristä vaikka siltä näyttää. Nuo jenkkikset on sitä löysää nahkaa, rasvaa, arpikudosta raskauden jäljiltä.

Tämä olkoon nyt muistutuksena itselleni blogin puolella mitä olen tavoittelemassa.

maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuoden viimeinen päivä

Täältä


Mitä vuosi 2012 on antanut minulle? Se on ottanut paljon, mutta se on myös antanut paljon. Olen kokenut hyvin paljon vastoinkäymisiä, vähemmän hyviä asioita, mutta niitä hyviä asioita osaan arvostaa todella paljon. Ne hyvät asiat ovat olleet mm. uudet ystävyydet, opinnot, työelämä, lapsen uudet oivallukset ja kehitykset. Oma suhtautuminen itseeni on myös parantunut. Olen fyysisesti ja psyykkisesti paljon onnellisempi kuin ennen. Kokemani huonot asiat ovat kasvattaneet minua ihmisenä kaikin puolin, vahvistaneet entisestään ja sitähän sanotaan, että mikä ei tapa, vahvistaa.


Täältä


Mitä toivon vuodelta 2013? Toivottavasti vähemmän niitä huonoja asioita. En minä jaksaisi mm. uutta huoltajuuskiistaa, joka oli tämän vuoden riesa. Odotettavissa on selkeästi isoja muutoksia elämässämme. Opinnot päättyy n. kolmen kuukauden kuluttua, valmistun lähihoitajaksi erikoistuen sairaanhoitoon ja huolenpitoon, alan metsästää omaa asuntoa... Ja toivottavasti sen onnen ja rakkauden voisin löytää myös. Mulla olisi nimittäin paljon enemmän aikaa kaikelle. 

En aio tehdä itselleni uuden vuoden lupauksia, en aio luvata kenellekään mitään. Haluan elää seuraavan vuoden nauttien, oppien ja saaden paljon elämältä. 

Toivotan kaikille lukijoilleni äärettömän ihanaa ja kaunista, loistokasta ja parempaa uutta vuotta! Tehdään yhdessä vuodesta 2013 parempi vuosi! 


Täältä

tiistai 2. lokakuuta 2012

Rakas joulupukki...

Tänä vuonna olen ollut erityisen kiltti, ahkera ja vaikka mitä, saanhan minä muun muassa nämä? Saanhan? :)





Niin... Nyt on vasta loskakuu ja mä oon näin paljon etuajassa. Ai mitenniin odotan joulua?