On meinaa vähän tönkkö olo. Turvottaa. En oikein keksinyt turvotukselle muuta syytä kuin ne kaksi vaaleaa leipää, jotka söin aamulla puoli kuudelta, koska turvonnut olo oli vielä 12 aikaan. Kyllä huomaa, että on vaikeaa väsyneenä saada hallittua omia ruokahimoja. Pitäisi vain juoda vettä aina kun himottaa tai keksiä jokin sellainen syötävä, mikä vie himotuksen pois.
Töissäkin on hankala pitää himotuksia kurissa kun henkilökunnan taukotilan ruokapöytä notkuu herkuista. Tänäänkin oli Fasu-paloja, joita ei sitten osannut olla ottamattakaan.
Nyt täytyisi jostain kerätä jonkinlaista psyykkausta, että ei saisi syödä ollenkaan leipää (kuten aiemmin olenkin kertonut täällä, että leipä on pahin vihollinen) kuin ehkä kerran viikossa ja yhden palan verran ruisleipää.
Mulla on kai sitä kevätväsymystäkin, tai epäilin niin ensin kunnes tajusin mistä se johtuu. Mulla on vaan taas liikaa tekemistä ja ihmettelen, että mistä ne tekemiset on nyt mukamas tullut. Olisko taas aika keskittyy itseensä, että voisi olla virkeempikin olo fyysisesti ja henkisesti?
Motivaatiokuvia:
![]() |
Googlen kuvahaku |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti