torstai 11. huhtikuuta 2013

Uusi ulkoasu

Blogin ulkoasu muuttui, kuten huomasit. Nyt tämä on tällä hetkellä enemmän minun makuun kuin ennen. Banneriin tulee ehkä jossain vaiheessa taustakuva kun saan sellaisen väsättyä, siihen voi mennä viikko tai vuosi. ;) Aika näyttää.

Samalla tavalla kaikki ihmiset yksilöllisesti muuttuvat ajan saatossa. Kun katselen itseäni vanhoista valokuva-albumeista tai katselen tietokoneelta vuosien takaa kuvia. Minäkin olen muuttunut ulkonäöllisesti. Olen saanut palautetta siitä, että kasvot ovat nykyään paljon kirkkaammat kuin kaksi vuotta sitten. Katse on eloisampi, sisin on aito ja olen löytänyt itseni. Tämä kaikki pahimpien kilojen karisemisen jälkeen. Tästä on hyvä jatkaa. Ulkonäöllä on jonkin verran merkitystä omaan itsetuntoon. Kun on itseensä ulkonäöllisesti tyytyväinen, sisin voi hyvin.

Katukuvassa näkee usein tuttuja ihmisiä kasvoiltaa, joita on nähnyt vuosia sitten. Murheellista on se, että miten ihmiset tuppaavat unohtamaan itsensä. Koko olemus muuttuu huonompaan suuntaan. Näin viime viikolla tutun nuoren pojan, jonka muistan menestyvänä opiskelijana, joka huolehti myös itsestään. Nyt hän risaisissa vaatteissaan istui kadulla penkillä vierellään mäyräkoira, keskellä kirkasta päivää. Nyt ei puhuta koirasta vaan oluesta. Miten tuollainen on saanut itsensä niin huonoon jamaan?

Aiempi parisuhde on aina muistuttamassa siitä, että kun alkaa muotoutua kumppaninsa vaatimuksiin, tiettyyn käyttäytymismalliin, lakkaa muistamasta millainen itse on, mitä itse haluaa. Miksei voisi kunnioittaa ihmistä sellaisena kuin hän on, eikä vaatia häntä tavoittelemaan kuuta taivaalta, jolloin kertyy liikaa paineita?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti